Kristillisdemokraatit erottuvat hallituksesta sosiaalisissa kysymyksissä
25.8.2015 klo 13:57 Politiikka Samuli Rissanen
Kristillisdemokraattien kansanedustajien, Sari Tanuksen ja Antero Laukkasen mielestä KD huomioisi budjetissa hallitusta paremmin heikompiosaiset. – Jos olisimme nyt hallituksessa, tekisimme sosiaalisesti oikeudenmukaisempia päätöksiä, Laukkanen arvioi. (Kuva:Samuli Rissanen)
Kristillisdemokraatit ovat poliittisissa linjauksissaan lähempänä hallitusta kuin punavihreää oppositiota. Silti hallituksestakin halutaan erottautua. KD-ryhmän edustajien, Sari Tanuksen ja Antero Laukkasen mielestä KD tekee hallituspuolueita inhimillisempää ja sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa politiikkaa.
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on joutunut viime vuosina pohtimaan asemaansa niin hallitus- kuin oppositiokuviossa. Viime kaudella Kristillisdemokraatit vaikuttivat sateenkaarihallituksessa ja nyt punavihreässä oppositiossa.
Kristillisdemokraattien vaikeutena on nyt erottautua hallituksesta ja tehdä omaa, rakentavan kriittistä oppositiopolitiikkaa
Puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen myöntää rehellisesti, että KD kuuluisi poliittisten linjaustensa perusteella hallituspuolueiden rintamaan. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman kertoo, että hallitusyhteistöhön ei ollut mahdollisuuksia vaalituloksen pohjalta.
– Kolmella suurimmalla oli, jos nyt ei aivan kassakaappisopimusta, mutta selkeä yhteisymmärrys, miten hallituskuvio vaalien jälkeen rakentuu.
KD yritti silti tosissaan hallitusvastuuseen. Vaaliohjelma täsmäsi ja luottamusta löytyi, mutta viiden edustajan ryhmää ei tarvittu mukaan.
Hyvinkäällä kesäkokoustaan viettävien Kristillisdemokraattien vaikeutena on nyt erottautua hallituksesta ja tehdä omaa, rakentavan kriittistä oppositiopolitiikkaa.
KD:n kansanedustajista Sari Essayah arvioi, että Suomi on nyt niin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, ettei hallituksen hyvien projektien, kuten yhteiskuntasopimuksen, kariutumista kannata juhlia.
– Meidän täytyy toivoa, että Suomen kuntoon laittaminen onnistuu ja hallituskin onnistuu hyvissä tavoitteissaan, hän sanoo.
Peter Östman puolestaan hämmästelee pitkäaikaisen hallituspuolueen, Rkp:n, takinkääntöä oppositioon siirtymisen jälkeen. Kristillisdemokraattien on näytettävä, että linja pitää.
Mutta millä tavoin KD sitten kykenee erottautumaan hallituspuolueista?
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkasen mielestä hallitus on valinnut pitää huolta hyvätuloisista ja kurjistaa jo valmiiksi heikossa asemassa olevien elämää.
– Tämä ratkaisu korostuu erityisesti sairauseläkkeellä olevien kohdalla, joilta leikataan asumistuesta ja lääkekorvauksista, hän sanoo.
Asiakasmaksujen korotukset kohdistuvat nekin voimakkaimmin pienituloisiin.
Laukkanen saa taustatukea kansanedustaja Sari Tanukselta, jonka mielestä KD:n pitäisi käsitellä budjettia sosiaalisesti oikeudenmukaisemmin. Nimenomaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevat pitäisi huomioida paremmin.
Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä on jo ennen kesäkokoustaan vastustanut lapsiperheiltä leikkaamista ja kehitysyhteistyön romuttamista.
Parhaillaan ryhmä keskustelee eläkeläisten asumistuen ja lääkekorvausten leikkauksista, joiden arvioidaan aiheuttavan toimeentulo-ongelmia monille pienituloisille.