Ministeri Toivakka: Lisää hätäapua Syyrian naapurimaihin

7.9.2015 klo 13:15 Politiikka Samuli Rissanen

Kehitysyhteistyöministeri Lenita Toivakan mukaan Eurooppaan suuntautuneet pakolaisvirrat ovat vielä pientä siihen nähden, mitä Syyrian naapurimaat Libanon ja Turkki ovat vastaanottaneet. Toivakka tavoittelee lisämäärärahaa Syyrian konfliktista kärsineiden tueksi vielä tämän vuoden budjettiin.

Suomi on vastaanottanut viime viikkojen aikana turvapaikanhakijoita noin tuhat viikossa. Kehitysyhteistyöministeri Lenita Toivakan mukaan Suomeen ja Eurooppaan pyrkivien määrä on kuitenkin vielä pientä verrattuna Syyrian naapurimaihin, Libanoniin ja Turkkiin suuntautuneisiin  pakolaisvirtoihin.

Osa on ollut leireillä vuosikausia. Toivo kotiin palaamisesta on hiipunut ja ruoka-annokset ovat pienentyneet

Nämä maat ovat ottaneet vastaan suuren määrän Syyrian sodan ja Isis-järjestön jalkoihin jääneitä ihmisiä. Turkissa syyrialaispakolaisia on 1,8 miljoonaa ja Libanonissakin 1,2 miljoonaa.

– Libanonissa jo joka neljäs asukas on syyrialainen, Toivakka muistutti pakolaisvirran massiivisuudesta Ulkoministeriön tiedotustilaisuudessa tänään.

Toivakan ja tilaisuudessa esiintyneiden asiantuntijoiden mukaan ei voida varmuudella tietää, kuinka pitkään ja miten voimakkaana virtana kansainvaellukset Eurooppaan jatkuvat. Pakolaisvirran taustalla on Isis-järjestön eteneminen ja Syyrian kiihtyneet taistelut.

Olot Turkin ja Libanonin pakolaisleireillä ovat heikentyneet sitä mukaan, kun pakolaisvirrat ovat kasvaneet.

Lähtömaassa Syyriassa on tällä hetkellä vaikea välittää minkäänlaista apua.

– Osa on ollut leireillä vuosikausia. Toivo kotiin palaamisesta on hiipunut ja ruoka-annokset ovat pienentyneet, Toivakka kertoo leireiltä pakenemisen syistä.

Toivakan mielestä pakolaisleirien olosuhteita pitäisi tukea, sillä kaikki eivät pysty niistä lähtemään. Hän toivoo lisärahaa humanitaariseen apuun, joka suuntautuisi juuri pakolaisleireille Syyrian naapurimaissa. Hätäapuun saattaisi löytyä rahaa jo tämän vuoden puolella, neljännestä lisätalousarviosta.

Ministeri myöntää, että budjettikehys on ahdas eikä kehitysyhteistyömäärärahojen leikkausta voi enää perua.

Suomi on toistaiseksi kohdentanut 63 miljoonaa euroa Syyrian konfliktista kärsineiden tueksi vuodesta 2011 alkaen. Summasta noin 44 miljoonaa on ollut humanitaarista tukea ja loput kehitysapua.

 

 

 

 

Ylös