Kehitysyhteistyön puolesta osoitettiin mieltä Helsingissä

8.9.2015 klo 09:35 Politiikka Kristiina Kunnas

Aamukahdeksalta Esplanadin puistossa alkoi mielenosoitus, joka päättyi Katajanokalle ulkoministeriöön. Mielenosoittajat olivat kerääntyneet vastustamaan kehitysyhteistyön jättileikkauksia.

Espan lavalla Kappelin edustalla esiintyi muun muassa muusikko Tommy Lindgren. Kuultiin myös puheita siitä, miten monen ihmisen elämään kehitysyhteistyön leikkaukset kohtalokkaasti vaikuttavat.

Kepa ry:n järjestämä mielenilmaus oli jatkoa vetoomukselle, jonka allekirjoitti ennätyksellisen lyhyessä ajassa yli 41 000 ihmistä.

Syksyisenkoleana aamuna paikalle oli kerääntynyt satoja mielenosoittajia. Espalta lähdettiin marssimaan Kauppatorin ohi ulkoministeriölle, jossa mielenosoituksen järjestäneen Kepa ry:n kertoman mukaan vedettiin päähän paperipussit osoituksena häpeämisestä.

Kehitysjärjestöjen kattojärjestön Kepa ry:n järjestämä mielenilmaus oli jatkoa vetoomukselle, jonka allekirjoitti ennätyksellisen lyhyessä ajassa yli 41 000 ihmistä.

Vetoomus kehitysyhteistyön puolesta luovutettiin yhdeksän maissa tiistaiaamuna ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakalle.

 

 

Ylös