KD:n eduskuntaryhmä valmiina syksyn koitoksiin

8.9.2015 klo 12:52 Politiikka Samuli Rissanen

Eduskunta aloittaa syksyn istuntokautensa tänään. Syksyä synkentää heikentynyt talous- ja työllisyystilanne sekä hallituksen ensi vuoden budjettiin kaavailemat leikkaukset. Pakolaiskriisi haastaa hallituksen maahanmuuttopolitiikan. Lisäksi vireillä on kaksi Kristillisdemokraateille tärkeää kansalaisaloitetta.

Eduskunta palaa tänään kesätauoltaan ja aloittaa syksyn täysistunnot. Syksyn keskusteluja värittää erityisesti ensi vuoden budjetti ja hallituksen siihen suunnittelemat leikkaukset. Heikko talouskehitys ja kariutunut yhteiskuntasopimus haastavat jo entuudestaan alijäämäistä budjettia ja hallituksen työskentelyä.

Oppositiolta on jo istuntotauon alla satanut ehdotuksia valtiovarainministeriön budjettiesityksen oikaisemiseksi. Kristillisdemokraateiltakin odotetaan syksyn aikana omaa, tasapainotettua vaihtoehtoista budjettia.

Eurooppaan suuntautunut pakolaisvirta on lisännyt turvapaikanhakijoita Suomessakin. Maahanmuuttoon tarvitaan lisäresursseja, samoin hätäapuun pakolaisvirtojen lähtöalueille. EU:n yritys jakaa turvapaikanhakijoista maanosalle koituvaa taakkaa lisännee Suomenkin osuutta kiintiöstä.

Kristillisdemokraatit ovat vastustaneet turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja. Aihe on kuuma peruna myös hallituksen sisällä, jossa on erineviä näkemyksiä EU-komission asettamista kiintiöistä.

Kristillisdemokraateille tärkeä kansalaisaloite terveydenhuollon henkilöstön omantunnonvapaudesta tulee eduskunnan käsiteltäväksi niin ikään tänä syksynä. Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus luovuttaa kansalaisaloitetta puuhanneen delegaation kanssa Omantunnonvapaus-aloitteen eduskunnan puhemiehelle, Maria Lohelalle, huomenna.

Syyskuun lopulla umpeutuu toisen KD:lle tärkeän kansalaisaloitteen nimenkeräys. Aito avioliitto-kansalaisaloite on jo kerännyt eduskuntakäsittelyyn vaadittavan määrän allekirjoituksia.

Tänään, syksyn ensimmäisessä täysistunnossa, puidaan hallituksen eläkepakettia lähetekeskustelussa. Hallituksen esitys nostaisi vanhuuseläkeikää asteittain vuodesta 2017 lähtien.

 

 

Ylös