Essayah, nosta KD ja Suomi

9.9.2015 klo 17:56 Pääkirjoitukset Kristiina Kunnas

Sari Essayah on juuri valittu Kristillisdemokraattien puheenjohtajaksi, mutta häntä kohtaan on jo ladattu valtavien odotusten paine. Hänen pitäisi nostaa suosta puolueen kannatus ja koko Suomi, majoittaa siinä ohessa pakolaisten suuri ryntäys ja ratkaista sote-ongelmat.

Essayah aloittaa puheenjohtajakautensa tilanteessa, jossa Suomi on aivan harvinaisen heikossa tilassa. Totuutta on katsottava silmiin, ja se sattuu.

Puolueen henkilöstö ja oma lehti joutuivat kovien säästöpaineiden kohteeksi eduskuntaryhmän pienennyttyä viisihenkiseksi ja puoluetuen vähennyttyä. Porukalla on kuitenkin vahva tekemisen meininki ja usko siihen, että tulevaisuus on nykyisyyttä valoisampi.

Puoluekokous laski Essayah’n harteille jopa kohtuuttomilta tuntuvat paineet nostaa puolueen kannatus, saada kenttätoiminta elpymään ja viedä Kristillisdemokraatit voittoisiin kuntavaaleihin.

Sari Essayah ei kuitenkaan lamaannu odotusten ja vaatimusten edessä. Hän haastaa koko puolueväen mukaansa talkoisiin. Eikä Essayah ole yksin, vaan varapuheenjohtajiksi valitut Tommy Björkskog, Sauli Ahvenjärvi ja Sari Tanus osallistuvat taatusti urakkaan.

Essayah aloitti työn heti, eikä aikaillut ensimmäisten palaverien pitämisessä henkilökuntansa kanssa. Puolueen henkilöstö ja oma lehti joutuivat kovien säästöpaineiden kohteeksi eduskuntaryhmän pienennyttyä viisihenkiseksi ja puoluetuen vähennyttyä. Porukalla on kuitenkin vahva tekemisen meininki ja usko siihen, että tulevaisuus on nykyisyyttä valoisampi.

Kesän jälkeen tuli kylmä syys, kun Euroopan pakolaisongelma suorastaan räjähti.

Suomikin joutuu kantamaan oman vastuunsa, vaikka se onkin huomattavasti esimerkiksi länsinaapuriamme Ruotsia pienempi.

Sari Essayah ei ole populististen temppujen tekijä. Mutta on varma, että myös hänet vielä nähdään maahanmuuttajien ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien rinnalla, vähintään kuuntelijana.

Ylös