”Kommunismin ajat palaavat mieleen”

22.11.2015 klo 12:14 Ulkomaat Eero Antturi

Venäläinen ja ukrainalainen kirkonmies peilaavat vainotun seurakunnan tilannetta lapsuutensa Neuvostoliittoon.

Tiranan vainottujen kristittyjen tilannetta luodanneen konferenssin osallistujien joukossa oli kaksi kirkonmiestä entisestä Neuvostoliitosta, Venäjän helluntaiunionin piispa Vasili Evchik sekä seurakuntapastori ja Kiovan Raamattuinstituutin johtaja Sergei Maneliuk Ukrainasta.

Kristittyjen vainoista heillä molemmilla oli omakohtaisia muistoja ja he pitivät Tiranan kokoontumista 1.–5. marraskuuta erittäin hyvin ajoitettuna ja sen teemaa tärkeänä.

Vaikka ukrainalainen seurakuntapastori ei suostu keskustelemaan maansa poliittisesta tilanteesta hän myöntää, että Itä-Ukrainassa on kristittyjen vainoa.

Molemmat palasivat muistoissaan omaan lapsuuteensa ja nuoruuteensa Neuvostoliitossa pohtiessaan ekumeenisen tapahtuman ajankohtaisuutta ja vainotun seurakunnan tilannetta.

– Vainot tuovat heti mieleeni oman lapsuuteni. Vartuin evankelisessa kodissa. Muut lapset nauroivat minulle ja minua kiusattiin ja vanhempiani sakotettiin usein, kertoo piispa Evchik.

– Molemmat isoisäni istuivat vankilatuomion uskonsa tähden.

– Koulussa meille opetettiin, että Jumalaa ei ole olemassa. Oli hyvin vaikea kuvitella, että mikään muuttuisi.

–  Mutta minun sukupolveni on nähnyt, että olosuhteet voivat muuttua aivan täysin.

Pastori Maneliukilla oli samankaltaisia muistoja Neuvostoliiton ajalta. Tämänhetkisestä tilanteesta Ukrainassa Maneliuk toteaa, että monet ukrainalaiset ovat olleet viimeiset kaksi vuotta hyvin itsekeskeisiä ja syykin on ilmeinen:

–  Osa maastamme on miehitetty!

Vaikka Maneliuk ei suostu keskustelemaan poliittisesta tilanteesta hän myöntää, että Itä-Ukrainassa on kristittyjen vainoa.

– Olin juuri yhteydessä pastoriin Luhanskista. Häntä oli pahoinpidelty ja hän oli ollut vangittuna neljä vuorokautta, Maneliuk kertoo.

– Meillä Ukrainassa on nyt kuitenkin herätty muiden maiden kristittyjen vainoille. Huoli veljistä ja sisarista ulkomailla on aitoa. Olemme juuri julkaisseet rukouskalenterin seurakuntien käyttöön. Sen avulla kehotamme seurakuntalaisia rukoilemaan yksittäisten henkilöiden ja erityisten aiheiden puolesta muualla maailmassa, kertoo pastori Maneliuk.

– Täällä Tiranan konferenssissa olen tavannut vainotun seurakunnan edustajia. Olen  sanonut heille, että seurakuntani rukoilee heidän puolestaan. Voimme näin todella kulkea heidän rinnallaan, Maneliuk jatkaa.

Piispa Evchickillä on vainottujen auttamiseen konkreettinen ehdotus.

– Kun vaellamme uskossa, meidän on yhtäältä rukoiltava ja toisaalta edettävä konkreettisten toimien tiellä. Sanojen lisäksi meidän kyettävä jakamaan apua, kuten ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä.

– Meillä Venäjällä ei ole aina riittävästi tietoa ulkomaiden asioista, jotta voisimme reagoida.

– Tämä foorumi avasi silmäni näkemään monen vainotun seurakunnan tilanteen eri maissa. Haluan viedä sen sanoman seurakuntiemme käyttöön, jotta voimme kulkea vainottujen rinnalla, toteaa piispa Evchick.

Tiranan konferenssin julkilausuma ja kirjallinen aineisto: www.globalchristianforum.org

Kirjoittaja Eero Antturi osallistui tiedotustiimissä Tiranan konferenssiin, ja toimi myös valokuvaajana.
Ylös