Stubb: ”Sain virheellisen prosenttiluvun omasta päästäni”

30.11.2015 klo 11:16 Politiikka KD Lehti

Valtiovarainministeri Alexander Stubb joutui oikomaan viime viikkoista hallintarekisteri-lausuntoaan.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) sanoo käyttäneensä yksinkertaisesti virheellistä lukua puhuessaan eduskunnassa hallintarekisteriä puoltavista lausunnoista.

Prosenttiluku oli kerta kaikkiaan virheellinen.

– Tietoa 90 prosentista ei ollut ja käytin sitä väärin. Sain luvun omasta päästäni, hän myöntää.

– Prosenttiluku oli kerta kaikkiaan virheellinen.

Stubb sanoi viime torstaina, että 90 prosenttia annetuista lausunnoista oli myönteisiä. Helsingin Sanomat reagoi asiaan. Tosiasiassa luku oli lehden mukaan alle 10 prosenttia.

– Haluan pyytää mitä nöyrimmin anteeksi antamiani tietoja, joissa käytin väärää prosenttilukua. Virhe oli vain ja ainoastaan minun.

Stubb kertoo, että hallitus käsittelee hallintarekisteriasiaa huomenna. Joko asetus ja hallintorekisteri hyväksytään, tai hallintarekisteri otetaan pois asetuksesta.

– Teemme laajan poliittisen arvion ja teemme päätöksen yhdessä.

Ylös