Eduskunta torjui omantunnonvapaus-kansalaisaloitteen äänin 136-33
4.12.2015 klo 14:14 Politiikka Esa Erävalo
– Kollegiaaliset työjärjestelyt nimenomaan eivät ole toimineet kaikkialla Suomessa, eikä opiskelu gynekologiksi Suomessa ole ollut mahdollista. Nimenomaan sen vuoksi tämä kansalaisaloite sai alkunsa ja on vienyt minun elämästäni lähemmäksi kaksi vuotta, kertoi äänestystulokseen pettynyt kansanedustaja Sari Tanus. (Kuva Kristiina Kunnas)
Eduskunnan täysistunto kannatti tänään äänin 136-33 sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöä, joka suhtautui kielteisesti kansalaisaloitteeseen henkilökunnan omantunnonvapauden turvaamisesta lainmuutoksen kautta. Kansalaisaloitteen takana oli 67500 allekirjoittajaa.
Torstaina eduskuntakeskustelussa käytiin väittelyä kansalaisaloitteesta, jossa terveydenhoitohenkilökunnalle annettaisin mahdollisuus kieltäytyä osallistumasta abortin tekoon omantunnon syistä.
Lähinnä Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten edustajat käyttivät useita kansalaisaloitetta tukevia puheenvuoroja, joissa kumottiin valiokunnan mietinnön ja sen puolustajien perusteluja yksi toisensa jälkeen. Tosiasioiden esille tuominen ei kuitenkaan auttanut, vaikka useat vetosivat siihen, ettei päätöstä tehtäisi tunteiden vaan faktojen pohjalta.
Valitettavasti kollegiaalisuus on toiminut vain osassa Suomen sairaaloita. Osassa ei lainkaan, ja esimerkiksi kätilöitä on joutunut pois työstään, selvitti Sari Tanus.
– 1970-luvulla abortti laillistettiin, ja silloin saatiin ikävät laittomat abortit poistettua Suomesta. Lääkärit saivat tuolloin omantunnonvapauden kieltäytyä tietystä elämää lopettavasta toimenpiteestä. Lääkärit saivat siis tuolloin omantunnonvapauden. Mutta minnekä se on näiden vuosikymmenten aikana hävinnyt? selvitti KD-kansanedustaja Sari Tanus ongelmaa eduskunnan keskustelussa.
– Tuolloin ajateltiin, että asia hoituu kollegiaalisesti, ja sitä ei Suomessa viety lainsäädäntöön niin kuin muissa Euroopan maissa. Valitettavasti kollegiaalisuus on toiminut vain osassa Suomen sairaaloita. Osassa ei lainkaan, ja esimerkiksi kätilöitä on joutunut pois työstään.
Pitkään omantunnonvapaus-kansalaisaloitteen kanssa töitä tehnyt Tanus ja muut KD:n edustajat olivat hyvin pettyneitä äänestyksen tulokseen.
Päivi Räsänen korosti kuitenkin yhtä ”helmeä” valiokunnan lausunnossa:
– Valiokunta katsoo, kuten perusoikeusuudistuksen yhteydessä antamassaan lausunnossa, että työntekijän eettistä tai uskonnollista vakaumusta on syytä kunnioittaa ja pyrkiä ensisijaisesti työjärjestelyin varmistamaan asianmukainen hoito muun henkilökunnan suorittamana.
– Toivon, että tämä virke luetaan tarkkaan ja tämän mukaan myös työpaikoilla jatkossa toimitaan, vetosi Päivi Räsänen.
Kansalaisaloitteen puolesta äänestivät vain 12 keskustalaista, 16 perussuomalaista ja kaikki KD:n viisi kansanedustajaa. Kokoomus, sosialidemokraatit, vihreät, Rkp ja Vasemmistoliitto olivat yksimielisesti valiokunnan kannan puolesta.