”Mitä EU:n ihmisoikeustuomioistuin sanoisi omantunnonvapauden kieltämisestä?”
5.12.2015 klo 16:20 Politiikka Kristiina Kunnas
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen pitää omantunnonvapauden toteutumattomuutta syrjintänä.
Kansanedustaja Antero Laukkanen pohtii sitä, mitä EU:n ihmisoikeustuomioistuin sanoisi hoitohenkilökunnan omantunnonvapauden toteutumattomuudesta Suomessa. – Eduskunnan näkemys oikeudenmukaisuudesta on suhteellinen, Laukkanen kritisoi.
– Kun heräsin lauantaiaamuna, oli ensimmäinen tunne surullisuus, tunnustaa kansanedustaja Antero Laukkanen.
– Eilinen eduskunnan päätös mietityttää.
Eduskunta tyrmäsi Omantunnonvapaus-kansalaisaloitteen äänin 136-33. Kansalaisaloite vaati lääkäreille ja terveydenhoitohenkilöstölle oikeutta kieltäytyä osallistumasta raskaudenkeskeytyksiin omantunnon syistä.
Eduskunnan näkemys oikeudenmukaisuudesta on Laukkasen mukaan suhteellista.
Näin ei Suomen eduskunta toimi. Tämä on ihmisoikeusloukkaus.
– Siitä pidetään kiinni vain tiettyjen vähemmistöjen osalta, mutta aina, kun kysymyksessä ovat kristittyjen ihmisoikeudet, oikeus vakaumuksen näyttämiseen, oikeus uskoa, oikeus omantunnon vapauteen, laitetaan näkemys ihmisoikeuksien kuulumisesta kaikille syrjään.
– Tämä on syrjintää korkeimmalta päättävältä taholta, Laukkanen toteaa.
Hän ehdottaa, että asia vietäisiin vielä pidemmälle kuin kansalliseen parlamenttiin, kuten nyt tehtiin.
– Toivon, että asianomaiset ammattiryhmät veisivät tämän asian EU:n ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi. Siellä pitäisi ratkaista, mitä tarkoittaa EU:n perustuslain artikla kolmen ”Omantunnonvapautta ei valtio voi myöntää tai kieltää, mutta sen vastuulla on turvata ja varjella sitä”.
– Näin ei Suomen eduskunta toimi. Tämä on ihmisoikeusloukkaus, Laukkanen tyrmää.
Hän on tyytyväinen yhdestä yksityiskohdasta.
– Oli hyvä, että saimme sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausuntoon sisälle lauseen, jossa tämä asia on hoidettava sairaaloissa työjärjestelyin.
Jos Laukkanen saisi päättää, nyt edettäisiin niin, että vaalikauden lopussa kerätään nimet uudestaan ja jätetään uusi aloitte seuraavalle eduskunnalle.
– Toimimme kuten Englannin orjuuden poistamisessa, Laukkanen innostaa.