Östman: ”Suomi rauhanajan vaikeimpien haasteiden edessä”

6.12.2015 klo 15:12 Politiikka Esa Erävalo

98-vuotisjuhlaansa valmistuva Suomi on tällä hetkellä rauhanajan vaikeimpien haasteiden edessä, arvioi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman puheessaan KD:n Helsingin piirin itsenäisyyspäiväjuhlassa.

– Yhteiskuntasopimus, jonka piti olla uuden hallituksen tärkeimpiä työkaluja, vaikuttaa kaatuvan. Suomen kilpailukyky heikkenee kuukausi kuukaudelta ja oikeastaan päivästä toiseen Suomi vajoaa yhä syvenevään kriisissä.

Peter Östmanin mukaan on löydyttävä uusia avaimia ratkaisuun.

– Hallituksen kannattaisi kutsua koolle hallituksesta ja työmarkkinajärjestöistä riippumaton joukko asiantuntijoita hakemaan sopua, kun työmarkkinaosapuolet eivät näköjään tule toimeen. Yleisesti arvostettuja talouden tuntijoita ovat esimerkiksi Sixten Korkman, Lauri Ihalainen, Vesa Vihriälä ja Jukka Pekkarinen.

Tulee olla mahdollista nykyistä paremmin rajoittaa laittomia lakkoja korkeampien sanktioiden kautta sekä tarkastella suojaehtoja niille aloille, jotka ovat yhteiskunnan kannalta keskeisiä.

Östmanin mielestä on ajan mittaan kyettävä torjumaan sellaiset lakot, jotka suhteettomasti kohdistuvat muihin kuin oman alan työnantajiin.

–Esimerkiksi AKT:n mahdollisuus pysäyttää vientiteollisuus on aivan liian raskas ase yhdelle järjestölle, joka ei edusta kaikkien suomalaisten etua demokraattisesti. Siksi tulee olla mahdollista nykyistä paremmin rajoittaa laittomia lakkoja korkeampien sanktioiden kautta sekä tarkastella suojaehtoja niille aloille, jotka ovat yhteiskunnan kannalta keskeisiä. Tämä voisi koskea myös lakkoja jotka ovat ylimitoitettuja koko kansantalouden kannalta ja joiden kustannukset yhteiskunnalle ovat valtavia.

Ylös