Isis hyötyy kontrolloimattomasta asekaupasta

8.12.2015 klo 02:01 Ulkomaat Samuli Rissanen

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International arvioi, että kymmeniä vuosia jatkunut kontrolloimaton asevienti Irakiin sekä aseiden olematon valvonta Irakissa ovat hyödyttäneet Isis-järjestöä.

Amnestyn mukaan Isisin hallussa on ainakin 25 eri maassa tuotettuja aseita. Suurimman osan aseista Isisin taistelijat ovat varastaneet irakilaisista sotilasvarastoista.

Aseviejien ympäri maailman täytyy herätä tilanteen vakavuuteen viimeistään nyt

Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johanssonin mukaan Isisin käyttämä valtava ja monipuolinen asekanta on malliesimerkki siitä, että holtiton asekauppa johtaa laajamittaisiin ihmisoikeusloukkauksiin.

– Vuosikymmenten asevirta Irakiin, huono sääntely ja valvonnan puute ovat olleet kultakaivos Isisille, Johansson sanoo.

Valtaosa aseista on peräisin Yhdysvalloista, Venäjältä ja entisistä itäblokin maista.

Isisin hallussa on edistyneitä aseita, kuten kannettavia ilmatorjuntajärjestelmiä, panssaroituja taisteluajoneuvoja sekä venäläisiä AK-sarjan kiväärejä ja amerikkalaisia M16- ja Bushmaster-kiväärejä. Lisäksi Isis-taistelijat käyttävät vanhempia, neuvostoajan Kalashnikov-tyyppisiä kiväärejä.

Amnesty vaatii täydellistä asevientikieltoa Syyrian hallituksen joukoille sekä niille oppositiojoukoille, joiden on väitetty syyllistyneen sotarikoksiin, rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja muihin vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Valtioiden täytyy myös tiukentaa Irakiin suuntautuvan kaupankäynnin kriteerejä ja valvontaa, jotta aseet eivät päädy vääriin käsiin.

Lisäksi kaikkien valtioiden pitää välittömästi ratifioida kansainvälinen asekauppasopimus. Sopimuksen tarkoitus on estää aseiden vienti tilanteissa, joissa on selkeä riski, että niitä voidaan käyttää vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin.

– Holtittoman asekaupan seuraukset nähdään nyt Irakissa ja Syyriassa, joissa miljoonien ihmisten elämä on tuhoutunut konfliktien seurauksena. Aseviejien ympäri maailman täytyy herätä tilanteen vakavuuteen viimeistään nyt, Johansson vaatii.

Amnestyn tuore raportti Taking Stock: The arming of Islamic State perustuu tuhansien videoiden ja valokuvien asiantuntija-analyysiin.

Ylös