”Oikeuslaitos ei ole bisnes vaan peruspalvelu”

8.12.2015 klo 12:08 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen jakaa korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelon huolen oikeuslaitoksen toimintakyvystä. – Oikeuslaitoksen toiminnan on oltava taloussuhdanteista riippumatonta, Laukkanen sanoo.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen jakaa korkeimman oikeuden väistyvän presidentin Pauliine Koskelon huolen oikeuslaitoksen toimintakyvystä.

– Oikeuslaitosta ei pidä ajatella tuottavana toimintana, vaan osana yhteiskunnan kaikkia osapuolia palvelevana peruspalveluna

Koskelo arvostelee YLE:n haastattelussa kovin sanoin päättäjiä hitaudesta kehittää oikeuslaitosta. Koskelon mukaan oikeusasiat eivät kiinnosta päättäjiä, sillä isot asiat ovat yhä ratkaisematta. Samalla kun oikeuslaitokseen kohdistuu säästöpaineita, perusrahoitus laahaa ja sitä paikataan vuoden lopulla niin sanotuilla ”joululahjarahoilla.”

Laukkasen mukaan Koskelo on lausunnoissaan aivan oikeassa ja päättäjien on otettava hänen huolensa vakavasti. Laukkanen toteaa, että oikeuslaitoksen voimavarat ovat viime vuosina huvenneet ja samalla tehtävät kasautuneet.

Laukkanen toteaa tuomioistuinmaksulaista tekemässään vastalauseessa, että kaikille kansalaisille on turvattava mahdollisuus saada oikeutta ja hakea oikeutta osana peruspalveluja. Talouden suhdanteet tai tulotaso eivät saisi olla este oikeudellisten palveluiden saamiselle.

– Oikeuslaitosta ei pidä ajatella tuottavana toimintana, vaan osana yhteiskunnan kaikkia osapuolia palvelevana peruspalveluna, Laukkanen sanoo.

Hän muistuttaa, että vain toimiva oikeuslaitos turvaa yhteiskunnan toimivuuden ja rauhan sekä jokaisen kansalaisen perus- ja ihmisoikeuksien yhtäläisen toteutumisen.

Laukkasen mukaan oikeuslaitoksen aliresurssointi on jatkunut tällä hallituskaudella, vaikka keväällä kaikki puolueet linjasivat, että tuomioistuinten perusrahoitus on turvattava.

– Hallituksen ja eduskunnan on huolehdittava siitä, että rikolliset saavat tuomionsa, syyttömät vapautetaan syytteistään ja kansalaisilla on todellinen mahdollisuus hakea ratkaisua ongelmiinsa myös oikeusteitse ilman kohtuutonta viivettä ja epäilyä tutkinnan puutteista, Laukkanen linjaa.

Ylös