Lucia-juhla tuo valoa pimeyteen

13.12.2015 klo 12:10 Uutiset Kristiina Kunnas

Lucia-juhla on joulukuun puolenvälin kohottava hetki. Lucian-päivää 13. joulukuuta vietetään erityisesti ruotsinkielisillä alueilla.

Tukholman suuressa ulkoilmapuistossa Skansenilla kaikuvat sunnuntaina Lucia-laulut. Ruotsalaiset osaavat nauttia kaamoksen ajan juhlastaan. He laulavat, syövät lusseskatteneitaan eli maukkaita sahramipulliaan höyryävän kuuman glögin kanssa.

Jo monet koululaissukupolvet ovat tottuneet laulamaan Lucian päivänä 13. joulukuuta Taivaalla tähtivyö kirkkaana loistaa.

Myös suomenruotsalaiset viettävät Lucia-juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella. Tuohan Lucia-neito kynttilöillään valoa pimeyteen.

Helsingissä päivän tunnelmaan pääsee perinteistä Lucia-kulkuetta seuraamalla. Se lähtee liikkeelle Senaatintorilta. Lucian lisäksi valon kulkueessa on myös tonttuja, hevosia ja museoautoja.

Folkhälsan ja sanomalehti Hufvudstadsbladet ovat yhteistyössä valinneet Suomessa ehdokkaat, joista valtakunnallinen Lucia-neito valitaan yleisöäänestyksellä.

Äänestykseen liittyy keräys hyväntekeväisyyteen. Koko Suomen Lucia on valittu vuodesta 1949. Lucia kruunataan Helsingin Tuomiokirkossa. Kruunaamisen jälkeen Lucia-neito esiintyy Tuomiokirkon portailla ja kulkueessa.

Useilla paikkakunnilla ja kouluissa valitaan omia Lucia-neitoja ja järjestetään Lucia-kulkueita. Lucian päivää vietetään Pyhän Lucian muistoksi vuosittain 13. joulukuuta. Muistopäivä kuuluu alun perin katoliseen pyhimyskalenteriin, mutta nykyisin sitä vietetään ennen kaikkea ruotsinkielisessä kulttuurissa.

Jo monet koululaissukupolvet ovat tottuneet laulamaan Lucian päivänä 13. joulukuuta:

”Taivaalla tähtivyö kirkkaana loistaa,

viestiä jouluyön tuikkeensa toistaa.

Taivainen kirkkaus, riemuisa julistus.

Kynttilät syttyy, kynttilät syttyy.”

 

Ylös