KD löysi keskitien säästö- ja velkaelvytyspolitiikan välimaastosta

14.12.2015 klo 13:15 Politiikka Samuli Rissanen

Valtion ensi vuoden talousarvion loppukäsittelyssä kuultiin tänään tiivistelmät puolueiden syksyn aikana ehdottamista toimista. Kristillisdemokraatit valitsivat keskitien opposition velkaelvytyksen ja hallituksen säästölakien välimaastossa.

Eduskunnan vuoden viimeinen istuntoviikko käynnistyi budjettipuheilla.

Vasemmisto-oppositio arvosteli hallituksen pakko- ja säästölakeja ja vaativat niiden perumista. Hallituspuolueiden riveistä muistutettiin velkaantumisesta ja kilpailukyvyn parantamisesta.

– Työmarkkinakiistoilla ei ole yhtään voittajaa, vaan kaikki osapuolet ovat häviäjiä. Eniten siitä kärsii työttömät ja muut heikossa asemassa olevat suomalaiset

KD:n eduskuntaryhmä oli valinnut keskitien leikkaus- ja elvytyslinjojen välissä.

Kristillisdemokraattien budjettipuheen pitänyt Peter Östman muistutti, että säästöpäätökset eivät saa olla sosiaalisesti epäoikeudenmukaisia.

– Samalla haluamme parantaa Suomen kilpailukykyä ja luoda yrittäjyydelle parempia edellytyksiä, hän linjasi.

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä on syksyn aikana esittänyt useita toimia työllisyyden ja yrittäjyyden edistämiseksi.

– Olemme esittäneet starttirahojen lisäystä ja 100 viimeisen ansiosidonnaisen päivärahapäivän muuttamista niin, että työtön voisi halutessaan hyödyntää niitä yritystoiminnan perustamiseen tai palkkatukeen, Östman mainitsee.

Lisäksi Kristillisdemokraatit ovat esittäneet viiden prosentin yrittäjävähennyksen käyttöönottoa.

Östman kertoi Kristillisdemokraattien olevan tyytyväisiä siihen, että hallitus on monessa kohtaa tullut Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetin linjalle.

Hallitus perui eläkeläisten asumistuen leikkaukset sekä osittain lääkekorvausten leikkauksen.

Kristillisdemokraatit olivat niin ikään tyytyväisiä valtiovarainvaliokunnan viime viikolla julkistamiin, noin 40 miljoonaa euron lisäpanostuksiin.

Erityisen hyvänä Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä piti päätöstä lisätä määrärahoja perusopetuksen laadun parantamiseen ja kerhotoiminnan avustuksiin.

– Samoin neljän miljoonan euron lisäys nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön on ryhmämme näkökulmasta tervetullut ja linjassa oman vaihtoehtobudjettimme kanssa, Östman sanoo.

Kristillisdemokraateille mieleen olivat lisäsatsaukset tuomioistuinten ruuhkien helpottamiseen, poliisin toimintamenoihin, pk-yritysten kansainvälistymiseen, päihdeäitien palveluiden turvaamiseen ja veteraanien kuntouttamiseen.

Kristillisdemokraatit pitävät ilahduttavana myös valiokunnan päätöstä huomioida kristilliset koulut lisäavustusten muodossa.

Östman kertoi eduskunnalle Kristillisdemokraattien peräänkuuluttavan vastuullisuutta kaikilta osapuolilta, jotta todellinen ja kestävä yhteiskuntasopimus saataisiin aikaan.

– Hallituksen, työmarkkinajärjestöjen ja myös oppositiopuolueiden pitää pyrkiä löytämään yhteinen ratkaisu, jolla taataan pitkäaikainen työrauha ja vakaus. Meillä ei ole varaa lakkoiluun ja riitelyyn.

– Työmarkkinakiistoilla ei ole yhtään voittajaa, vaan kaikki osapuolet ovat häviäjiä. Eniten siitä kärsii työttömät ja muut heikossa asemassa olevat suomalaiset, Östman muistutti.

Ylös