”Luvat ja ilmoitukset yhdelle luukulle” – Essayah haluaa karsia vapaaehtoistyön byrokratiaa

15.2.2016 klo 11:30 Politiikka KD Lehti

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah toivoo vapaaehtoistyön byrokratiaa karsittavan pikaisesti. Erilaiset digitaaliset ratkaisut voivat hänen mukaansa tuoda siihen apua.

KD:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah puhui Alajärvellä Etelä-Pohjanmaalla ystävänpäiväjuhlassa sunnuntaina.

– Vapaaehtoistyön ja kolmannen sektorin panosta on viime aikoina aivan uudella tavalla haluttu kumppaniksi julkisen ja yksityisten toimijoiden rinnalle. Vapaaehtoistoimijoille ei voida sälyttää ammattilaisten tai viranomaisten työtä, mutta monta kertaa vapaaehtoistoimijat luovat arjen hyvinvointia ja ylläpitävät yhteisöllisyyttä, kuten esimerkiksi ystäväpalvelu hoivakodeissa tekee, muistuttaa Essayah.

Vapaaehtoistyötä tekevien organisaatioiden toimintaa ei pitäisi hankaloittaa, vaan pikemminkin kannustaa ja tukea.

Suomesta puuttuu Essayah’n mielestä vapaaehtoistoiminnan yhtenäinen lainsäädäntö. Toimintaan liittyvät säädökset ovat hajallaan eri lakien alla, lupia on haettava usealta viranomaiselta ja päälle tulevat sitten vielä verottaja vaihtelevat tulkinnat esimerkiksi kulukorvauksista.

– Vapaaehtoistyötä tekevien organisaatioiden toimintaa ei pitäisi hankaloittaa, vaan pikemminkin kannustaa ja tukea. Monet yhdistykset joutuvat käyttämään aikaa ja vaivaa selvitellessään esimerkiksi erilaisia lupia ja ilmoituksia.

– Nämä olisi voitava hoitaa viranomaiselle esimerkiksi tapahtumajärjestäjän puolelta yhdellä ilmoituksella samanaikaisesti. Avuksi tähän pitää rakentaa yhteinen digitaalinen portaali, josta eri viranomaiset saavat tarvittavat tiedot, ehdottaa Essayah.

KD:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah on tavattavissa tänään maanantaina 15. helmikuuta Juuassa Kansan kahvila -illassa. Se pidetään klo 18 Vapaaseurakunnan kahviossa, Vanhatie 2.
Ylös