Hallitus aikoo karsia kuntien lakisääteisiä tehtäviä ja velvoitteita byrokratiaa keventämällä ja hallintoa joustavoittamalla. Nämä tavoitteet ovat itsessään kannatettavia, mutta pettymys oli melkoinen kun reformipaperi sisälsikin 60 miljoonan euron leikkaukset vammaisten ja vanhusten kuljetuksiin ja asumisen tukipalveluihin.

Säästöjä tarvitaan, mutta ne on haettava keinoilla, jotka eivät kosketa ihmisarvoisen elämän turvaavia vammaispalveluja, kuten henkilökohtaista apua tai asumisen palvelua

Säästöt on tarkoitus toteuttaa muun muassa asettamalla vammaisten tarvitsemille palveluille 75 vuoden yläikäraja. Kukaan ei uskottele, että 75 vuoden iässä vamma häviäisi, mutta kunnat noudattaisivat ikäpyykin jälkeen vainsosiaalihuollon harkinnanvaraisia velvoitteita.

Työeläkettä ei ole syntymästään tai lapsuudesta saakka vammautuneelle kertynyt. Pienellä takuueläkkeellä on sinniteltävä sairaudesta tai vammasta johtuvien lääke- ja terveydenhuoltokustannuksien kanssa. Tällaisilta ihmisiltä kotiavun leikkaaminen ei säästä; tie käy joko hoitolaitokseen tai toimeentulotukiasiakkaaksi.

Kristillisdemokraatit olivat kaukaa viisaita, kun vaalien jälkeen hallitustunnustelija Sipilän kysymykseen sitoutumisesta kuntien normien purkuun muistutimme: ”Osa kuntien velvoitteista takaa heikoimmassa asemassa olevien elintärkeitä oikeuksia ja palveluja. Kuntien velvoitteiden karsiminen ja normien purku ei saa tarkoittaa kenenkään heitteille jättämistä.”

Normin purkaminen laista tarkoittaa siihen suunnatun valtionosuuden poistamista. Tällöin jää kuntien omaan harkintaan, paljonko ne pystyvät rahoittamaan palvelun saatavuutta ja sen tasoa.  Tästä seuraa, että köyhissä kunnissa on väistämättä heikommat palvelut; ja näin ihmiset ja alueet eriarvoistuvat.

Säästöjä tarvitaan, mutta ne on haettava keinoilla, jotka eivät kosketa ihmisarvoisen elämän turvaavia vammaispalveluja, kuten henkilökohtaista apua tai asumisen palvelua. Myös yli 75-vuotiailla vaikeavammaisilla on oltava oikeus ikääntyä arvokkaasti!