Zikavirus voidaan osoittaa sikiön varhaisen aivovaurion kehittyessä äidin verinäytteestä ja eristää sikiön aivoista, osoittaa professori Olli Vapalahden johdolla tehty suomalais-yhdysvaltalainen tutkimus.

Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professorin Olli Vapalahden johdolla tehty tutkimus osoittaa, että vähäisiä määriä zikaviruksen perimää voidaan havaita raskaana olevan naisen verinäytteestä vielä viikkoja infektion aiheuttaman akuutin ihottuman jälkeen, jolloin sikiölle on kehittymässä aivovaurio.

Saimme myös selkeää vahvistusta zikaviruksen ja sikiön vakavien keskushermostovaurioiden syy-seuraussuhteelle.

Kuvantamistutkimuksilla oli jo tässä vaiheessa – ennen zikavirusinfektioon aiemmin liitettyjen mikrokefalian eli pienipäisyyden tai kalkkeumien kehittymistä – mahdollista havaita sikiön aivokammioiden laajeneminen, aivokuoren oheneminen ja aivokurkiaisen kehityshäiriö.

Havainnot perustuvat Keski-Amerikassa 11. raskausviikolla tartunnan saaneen naisen tapaukseen. Tässä tutkimuksessa eristettiin ensimmäisen kerran sikiön kudoksista tartuttamiskykyinen zikavirus soluviljelmässä. Suurin viruspitoisuus oli sikiön aivokudoksessa, ja siitä eristetty virus kasvoi erityisesti ihmisen hermosolujen esiastetta edustavassa soluviljelmässä. Viruksen koko genomi selvitettiin, ja siitä löydettiin kahdeksan mutaatiota verrattuna Väli-Amerikasta raportoituihin zikaviruskantoihin.

– Jotkut näistä mutaatioista voivat liittyä viruksen sopeutumiseen sikiön aivoihin, professori Vapalahti sanoo.

Tutkimustulosten avulla voidaan kehittää keinoja raskaudenaikaisen zikavirusinfektion aiheuttamien sikiövaurioiden varhaiseen havaitsemiseen.

– Saimme myös selkeää vahvistusta zikaviruksen ja sikiön vakavien keskushermostovaurioiden syy-seuraussuhteelle, Vapalahti toteaa.

Eristettyä viruskantaa voidaan hyödyntää laajasti kokeellisessa zikavirustutkimuksessa.

Taustaa zikaviruksesta

Zikavirus on Aedes-suvun hyttysten levittämä flavivirus, joka löydettiin 1940-luvulla Ugandassa keltakuumevirustutkimuksen yhteydessä. 2000-luvun alkuun saakka zikaviruksesta raportoitiin vain satunnaisesti. Vuonna 2007 virus aiheutti laajoja epidemioita Tyynen meren alueella, ja viime vuonna se on levinnyt myös Etelä- ja Keski-Amerikassa.

Zikavirus aiheuttaa ihottuma-kuumetautia, joka on tyypillistä myös hyttysvälitteisille dengue- ja chikungunyavirusinfektioille. Vaikka zikavirusinfektio on yleensä lievä, vuoden 2015 lopussa raportoitiin, että infektio aiheuttaisi myös keskushermosto-oireita, ja raskaudenaikainen tartunta liittyisi vastasyntyneiden pienipäisyyteen eli mikrokefaliaan. Tämän johdosta Maailman terveysjärjestö WHO julisti alkaneen zikavirusepidemian vuoksi kansainvälisen hätätilan, kuten aiemmin ebola- ja sikainfluenssavirusepidemoiden takia.

Zikavirusinfektion diagnosoimiseksi ensimmäisellä sairausviikolla suositellaan viruksen nukleiinihappojen osoitusta, ja myöhemmin viruksen vasta-aineiden osoitusta verestä. Raskaana oleville suositellaan ultraäänitutkimusta ja zikavirus-nukleiinihappojen osoitusta lapsivedestä. Zikavirusinfektioon ei ole hoitoa.

Tutkimus tehtiin professori Olli Vapalahden tutkimusryhmässä Helsingin yliopistossa ja HUSLABissa (zikavirus-tutkimustiimi Essi Korhonen, Suvi Kuivanen, Anne Jääskeläinen, Teemu Smura, Lev Levanov) yhteistyössä yhdysvaltalaisten tutkijoiden ja kliinikoiden kanssa (mukana Johns Hopkins- ja George Washington -yliopistot, Children’s National Health System -sairaala Washingtonista ja Yhdysvaltain terveysvirasto CDC:n Arboviral Disease Branch).

Tutkimus julkaistaan New England Journal of Medicine -lehdessä.