”Uskonnollista väkivaltaa torjuttava Pakistanissa” – KD:n kansanedustajien vetoomus

2.4.2016 klo 07:04 Ulkomaat KD Lehti

Kristillisdemokraattien kansanedustajat vetoavat Pakistanin hallitukseen, jotta se lisäisi ponnisteluja uskonnollisen vihamielisyyden ja väkivallantekojen torjumiseksi maassa.

Pakistanin Suomen suurlähettiläälle perjantaina 1. huhtikuuta lähettämässään kirjeessä KD:n kansanedustajat esittivät osanottonsa Lahoressa pääsiäisenä leikkipuistoon tehdyn itsemurhaiskun vuoksi ja tuomitsivat iskun, jossa ainakin 74 ihmistä kuoli ja yli 340 loukkaantui. Isku oli suunnattu etenkin pääsiäistä juhliviin kristittyihin. Suurin osa uhreista oli naisia ja lapsia. Erilaisten islamistiryhmien kohteena ovat olleet melko usein kristityt, joita on noin kaksi prosenttia Pakistanin väestöstä.

Erilaisten islamistiryhmien kohteena ovat olleet melko usein kristityt, joita on noin kaksi prosenttia Pakistanin väestöstä.

Kristillisdemokraattiset kansanedustajat toteavat, että Pakistanin nykyiset erittäin tiukat jumalanpilkkasäännökset ovat tehneet uskonnonharjoittamisesta vaarallista vähemmistöille. Kyseistä lainsäädäntöä on käytetty etenkin vähemmistöihin kuuluvien kansalaisten vainoamiseksi. Se on tarjonnut tekosyitä rankaisemattomuuteen ja luonut maaperää väkivallalle. Vuodesta 1990 ainakin 60 henkilöä on tapettu sen jälkeen, kun heitä on syytetty jumalanpilkasta.

Kansanedustajat vetoavat, jotta lainsäädäntö kumottaisiin tai sen soveltamista arvioitaisiin uudelleen. Pakistanin viranomaisten pitää suojella jumalanpilkasta syytettyjä, heidän perheitään ja yhteisöjään joukkoväkivallalta sekä tarjota apua niille, jotka on vapautettu syyteistä mutta jotka eivät voi palata koteihinsa. Myös tuomareita pitää suojella.

Ylös