Eläkkeensaajien Keskusliitto: Hallitus on kehysriihipäätöksissä jälleen heikoimpien kukkarolla

9.4.2016 klo 07:52 Politiikka Samuli Rissanen

Koska inflaatio on ollut alhaisempi kuin hallitusohjelmaa laadittaessa arvioitiin, hallitus päätti korvata toteutumattomat indeksisäästöt kylmän viileästi juustohöylällä.

Eläkkeensaajien Keskusliitto huomauttaa, että hallitus päätti leikata vastaavia menoja 0,85 prosenttia tasamääräisesti ilman mitään sosiaalipoliittista harkintaa.

Hallitus on taas, tavoilleen uskollisena, maamme vähäosaisten kukkarolla ja Eläkkeensaajien Keskusliitto ei voi tätä hyväksyä

Päätöksen nettosäästö julkiseen talouteen on noin 195 miljoonaa euroa.

– Edellä mainitut toimet iskevät taas kipeimmin juuri pienituloiseen väestönosaamme. Hallitus on taas, tavoilleen uskollisena, maamme vähäosaisten kukkarolla ja Eläkkeensaajien Keskusliitto ei voi tätä hyväksyä, liiton puheenjohtaja Matti Hellsten sanoo.

Negatiivinen inflaatio laski kansaneläkkeisiin sidottuja etuuksia viime vuoden vaihteessa 0,4 prosenttia. Hallitus on jo aikaisemmin asetuksella päättänyt korottaa sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen enimmäismäärää 30 prosentilla ja moni kunta on käyttänyt sen hyväkseen.

Eläkkeensaajien mielestä maksut alkavat jo olla suoranainen este terveydenhoidon tasavertaiselle saamiselle. Kiinteistöveroa puolestaan on tällä hallituskaudella jo reippaasti korotettu.

– Nämä sekä aiemmin tehdyt muut säästöpäätökset olisi luullut riittävän maamme vähävaraisimpien panoksiksi säästötalkoissa.

Takuueläkettä hallitus on korottamassa 10 miljoonalla eurolla vuodesta 2018 lähtien. Korotus on noin 8 euroa kuukaudessa takuueläkettä saavaa kohden.

– Asia on tietysti positiivinen, mutta maamme pienituloisten eläkkeensaajien kannalta täysin riittämätön toimenpide.

– Tasokorotukset tulee ohjata kansaneläkkeeseen takuueläkkeen sijaan. Se helpottaisi myös niiden pientä työeläkettä saavien taloudellista tilannetta, joille on eläkkeensä päälle myös kansaneläkettä maksussa. Tällöin useampi pienituloinen eläkkeensaajamme saisi helpotusta elämäänsä, Hellsten arvioi.

Ylös