Rakentamisessa kasvupyrähdys – kokonaismäärässä 3–4 prosentin kasvu

12.4.2016 klo 13:55 Kotimaa KD Lehti

Rakennusteollisuuden kevään suhdannekatsaus osoittaa, että rakentaminen on nyt muuttunut talouden perävaunusta veturiksi.

Rakentaminen kasvaa tänä vuonna selvästi kokonaistuotantoa nopeammin. Moottorina on kaupungistuminen, joka lisää niin asunto- ja liikerakentamisen kuin infrarakentamisenkin tarvetta kasvukeskuksissa. Rakentamisen kokonaismäärä nousee 3–4 prosenttia, Rakennusteollisuus RT ennakoi kevään suhdannekatsauksessaan.

Kysyntää on etenkin pienille kaupunkiasunnoille. Asuntorahastojen ja kiinteistösijoittajien lisäksi nyt myös kuluttajat ovat uskaltautuneet asuntokaupoille työttömyystilanteen tasaannuttua.

Rakentaminen kääntyi viime vuonna kolmen heikon vuoden jälkeen nipin napin plussalle, 0,2 prosenttia. Tänä vuonna kasvu jatkuu vauhdikkaampana. Käynnissä on useita mittavia yksittäisiä hankkeita, mutta suurilla kaupunkiseuduilla rakentaminen on piristynyt laaja-alaisemminkin.

– Kasvupyrähdystä selittää osaltaan lähtötason alhaisuus edellisvuosien pudotuksen seurauksena. Rakentamisen markkinat ovat kuin lastenvaatteet, niissä on nyt kasvunvaraa. Toisaalta nopea nousu voi kohdata resurssirajoitteita sekä tiettyjen ammattiryhmien että tuotantokapasiteetin suhteen, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen kuvaa tilannetta.

Ensi vuonna rakentamisen kasvu hidastunee 1–2 prosenttiin. Talousnäkymät ovat yhä hauraat, ja rakentamisen voimakkaampi elpyminen edellyttää investointien lähtemistä kunnolla liikkeelle. Rakentaminen on tyypillisesti jälkisuhdanneala, jolle talouden käänteet heijastuvat viipeellä.

Asuntotuotanto vilkastui viime vuonna. Rakennusteollisuus RT:n arvion mukaan asuntoaloitusten kokonaismäärä oli 30 500. Pääkaupunkiseudun osuus kaikista asuntoaloituksista nousi peräti 40 prosenttiin.

Vapaarahoitteisten kerrostaloasuntojen aloituksissa nähtiin jyrkkä nousu, kasvua kertyi 34 prosenttia. Kysyntää on etenkin pienille kaupunkiasunnoille. Asuntorahastojen ja kiinteistösijoittajien lisäksi nyt myös kuluttajat ovat uskaltautuneet asuntokaupoille työttömyystilanteen tasaannuttua. Tämän ansiosta omakotitalorakentamisenkaan ei pitäisi enää supistua kuluvana vuonna.

Asuntoaloitusten odotetaan kasvavan vielä tänä vuonna, mutta ensi vuonna määrä taittunee. Muussa talonrakentamisessa liikerakentaminen on ollut hyvässä nosteessa etenkin pääkaupunkiseudulla, jonne muuttoliike valtaosin kohdistuu. Samoin teollisuusrakentaminen on monen huonon vuoden jälkeen päässyt kiinni kasvuun.

– Talouden noususuhdanne alkaa yleensä pääkaupunkiseudulta, joten toimeliaisuus Etelä-Suomessa on hyväksi koko Suomelle, kun kerrannaisvaikutukset aikanaan leviävät, Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtaja Tero Kiviniemi YIT:stä kommentoi.

Ylös