Ensimmäinen ristinkantaja 19-vuotias – Kadonneen alttariristin kotimatka alkanut

7.5.2016 klo 10:34 Kotimaa Kristiina Kunnas

Roskalavalle hylätyn alttariristin aikanaan pelastanut Jukka Hildén luovutti lähes kaksimetrisen kantamuksen ensimmäiselle kantajalle, 19-vuotiaalle Elli Pellonperälle, juhlallisessa seremoniassa.

Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) julkisti huhtikuussa etsivänsä kadonneelle ristille vapaaehtoisia kotiinkantajia patikkamatkalle Turusta Helsinkiin. Nyt matka on alkanut.

Nuorelle naiselle päätös lähteä mukaan oli itsestään selvä.

– Kuulin tempauksesta ensimmäistä kertaa opiskelijaillassa ja kaveriporukalla päätimme lähteä mukaan. Sitten sainkin kutsun kunniatehtävään olla ensimmäinen ristinkantaja, joten kaverit saavat nyt kantaa oman osuutensa ilman minua, vaikka hengessä toki olen mukana, Elli Pellonperä kertoo.

Matkan varrelta odotetaan liittyväksi lisää kantajia mukaan, sillä ilmoittautuneita ehti tulla määräaikaan mennessä yhteensä 144 henkilöä.

Ellin perässä eilisiltana perjantaina lähti kymmenien vapaaehtoisten ristisaattue pitkälle kotimatkalle Turun Tuomiokirkon portailta. Paikalle saapui myös kiinnostuneita ohikulkijoita aurinkoisen sään ja musiikin kutsumina. Matkan varrelta odotetaan liittyväksi lisää kantajia mukaan, sillä ilmoittautuneita ehti tulla määräaikaan mennessä yhteensä 144 henkilöä.

Kannettava risti on 1,9 metriä korkea, 110 senttimetriä leveä ja painaa viitisen kiloa. Kotimatka alkoi 6. toukokuuta kello 18 Turun Tuomiokirkon portailta, ja paikalleen risti nostetaan 15. toukokuuta Helsingin Luther-kirkon avajaisissa osoitteessa Fredrikinkatu 42. Kateissa risti ehti olla lähes 30 vuoden ajan.

Lue lisää ristin uskomattomasta tarinasta täältä.

Ylös