Eduskunta pohti Suomen suuntaa

18.5.2016 klo 15:14 Politiikka Samuli Rissanen

Hallitus vastasi tänään SDP:n jättämään välikysymykseen Suomen suunnasta. Kristillisdemokraatit on muun opposition tavoin huolissaan työllisyysmäärärahojen leikkauksista.

Välikysymyksen taustalla on huoli maaseudun asukkaista, jos suunnitelma teiden, rautateiden ja vesiväylien yhtiöittämisestä toteutuu.

Kristillisdemokraatit jakoi huolen työllisyysmäärärahojen leikkauksista.

– Tekniseen tutkimukseen sijoitettu euro tuo kolme euroa takaisin. Toivomme, että hallitus tämän ymmärtää ja suuntaa tutkimukseen tarpeelliset resurssit, Essayah vetosi.

Työllisyys- ja yrittäjyyspaketin kannatettavia esityksiä ovat KD:nkin ajamat yrittäjävähennys, ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottaminen ja työttömyysetuuden käyttäminen palkkatukeen tai itsensä työllistämiseen.

Vaikeimmin työllistettävät tarvitsisivat kuitenkin myös perinteisiä työvoimapolitiikan tukitoimia.

Kristillisdemokraateilla ei ole puheenjohtaja Sari Essayah’n mukaan ideologisia silmälappuja palvelujen tuotantotavan suhteen. Sen sijaan huoli hallituksen yhtiöittämislinjauksista kaikkiin sosiaali- ja terveyspalveluihin ja koko väyläverkostoon maanteiltä meriväylille on hänen mielestään aiheellinen.

– Yritysmaailman työkalupakki ei ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Ratkaisujen tulee kestää vuosikymmeniä, yli monien vaalikausien, siksi linjaukset pitäisi valmistella huolella ja mahdollisimman suurella konsensuksella, KD:n ryhmäpuheen välikysymyskeskustelussa pitänyt Essayah sanoi.

Hän oli huolissaan myös konsensuksen puuttumisesta. Yhteinen visio ja yksituumaisuus ovat nyt kadoksissa.

– Sotien jälkeisellä rakentajasukupolvella oli selkeä näkemys Suomen suunnasta. Heidän työllään luotiin hyvinvointia ja edistystä suurin harppauksin. Tänä päivänä tällaista ei ole, Essayah sanoi.

Suomen olisi nyt kyettävä vaalimaan vahvuuksiaan koulutuksen ja innovaatiotoiminnan kärkimaana.

– Tekniseen tutkimukseen sijoitettu euro tuo kolme euroa takaisin. Toivomme, että hallitus tämän ymmärtää ja suuntaa tutkimukseen tarpeelliset resurssit, Essayah vetosi.

Hän muistutti, että vain innovatiiviset kasvuyritykset vetävät Suomen suosta ja luovat työllisyyttä.

Myös jumittunut sote-ratkaisu huoletti oppositiota.

Kristillisdemokraatit eivät voi Essayah’n mukaan hyväksyä sitä, että potilaiden tarpeet jäävät poliittisten pelikiemuroiden ja hallintokompromissien jalkoihin. Samalla julkisten sote-palvelujen yhtiöittämispakosta on tulossa uudistuksen sudenkuoppa, joka luo ratkaisujen sijaan monia ongelmia ja mutkistaa hankkeen toteutumisen jälleen kerran.

– Miten huolehditaan sujuvista hoitoketjuista ja kuka kantaa kokonaisvastuun potilaasta? Entä miten varmistetaan demokraattinen päätöksenteko ja avoimuus, jos tuotannosta vastaa yhtiöhallitus? Olisiko kertaalleen neuvotteluissa hyllytetty palvelusetelijärjestelmä aihetta kaivaa esille valinnanvapauden mahdollistamiseksi ja pienten paikallisten sote-yritysten tueksi?, Essayah kysyi.

Huutia sai myös hallituksen liikennekaari-esitys. Essayah huomautti, ettei väylästön korjaustarpeita viime kaudella pohtinut parlamentaarinen työryhmä esittänyt yhtiöittämistä tai tiestön käyttömaksuja, joita hallituksen liikennekaareen sisältyy.

– Haja-asutusalueilla jo polttoaineen veronkorotukset iskevät kaksi kertaa voimakkaammin, vaikka yksityisautoilu auto on julkisen liikenteen surkastuessa useimmiten välttämättömyys.

– Markkinaehtoisuus ei toimi siellä, missä kuluttajia on vähän.  Syrjäseutujen kuljetuspalveluita ei voi rakentaa pelkkien mobiilipalveluiden ja ei-ammatillisen pienimuotoisen toiminnan varaan, Essayah kritisoi.

Sosiaalidemokraatit arvioivat välikysymyksessään, ettei hallitus välitä vanhusten, sairaiden ja lapsiperheiden arjesta.

Kristillisdemokraatit jätti keskustelussa oman epäluottamuslause-esityksen. Sen mukaan hallitus on murentamassa suomalaisten tulevaisuuden uskoa leikkaamalla muun muassa lapsiperheiltä, koulutuksesta ja tutkimuksesta sekä ryhtymällä merkittäviin palvelujen yhtiöittämistoimiin, joilla ei ole laajaa yhteiskunnallista tukea.

 

Ylös