Finnvera: Uusi rahoitusmalli löi läpi

31.5.2016 klo 12:58 Kotimaa KD Lehti

Finnveran alkutakaus on löytänyt nopeasti pankit ja yrittäjät.

Pankit ovat lähettäneet Finnveralle alkutakaushakemuksen 1 600 rahoitushankkeesta, vaikka alkutakaus on ollut käytössä vasta viime vuoden huhtikuusta lähtien.

– Alkutakaus sopii hyvin myös pienempiin, esimerkiksi 30 000 – 50 000 euron hankkeisiin. Yrittäjien ei siis kannata lamaantua, vaikka pankkia varten ei kunnon vakuuksia olisikaan

Käytännössä pankki hakee alkutakausta yrittäjän puolesta, joten yrittäjä asioi suoraan vain oman pankkinsa kanssa. Finnveran takausosuus on enintään 80 prosenttia ja haettavan lainan enimmäismäärä on 100 000 euroa.

– Alkutakaus sopii hyvin myös pienempiin, esimerkiksi 30 000 – 50 000 euron hankkeisiin. Yrittäjien ei siis kannata lamaantua, vaikka pankkia varten ei kunnon vakuuksia olisikaan, Finnveran tiimipäällikkö Leena Waarna kertoo.

Alkutakaus on tarkoitettu aloittaville ja enintään kolme vuotta vanhoille yrityksille. Yrityksen pitää olla myös henkilöomisteinen. Takausta voi hakea käyttöpääomaa ja investointeja varten.

Sen sijaan yrityskauppoihin tai toimitilahankintojen rahoittamiseen alkutakaus ei sovellu.

Esimerkiksi palvelualalla riittää muutama kymppitonni alkuvaiheen käyttöpääomaksi, kun taas tuotannollisissa hankkeissa rahaa kuluu huomattavasti enemmän investointitarpeisiin.

– Yrittäjät osaavat laskea aika hyvin etukäteen kulunsa. Sen sijaan liikevaihtoennusteet ovat helposti ylioptimistisia. Ajatellaan, että liikevaihtoa alkaa kertyä nopeasti ja maksusuunnitelmatkin tehdään sen mukaan, Waarna sanoo.

– Realistiset kokonaislaskelmat sekä oikein mitoitettu luotto takaisinmaksuaikoineen auttavat alkuvaiheen yrittäjää välttämään pahimmat karikot, hän jatkaa.

Ylös