EkoFestarit Turun kauppatorilla sunnuntaina – Olli Helenius esiintyy

4.6.2016 klo 13:15 Kotimaa Kristiina Kunnas

KD Turku järjestää EkoFestarit sunnuntaina 5. kesäkuuta Turun kauppatorilla kaupungin ydinkeskustassa. Tavaraa pääsee kierrättämään ja samalla kuuntelemaan sekä poliitikkoja että muusikoita – lohikeittoa maistellen.

KD:n EkoFestarit pidetään Maailman ympäristöpäivänä sunnuntaina 5. kesäkuuta. Turun legendaarisella kauppatorilla käydään ympäristöaiheista keskustelua.

Tavaroita pääsee kierrättämään heti aamusta. Kierrätyspisteeseen voi tuoda puhtaita ja ehjiä leluja, vaatteita, käyttötavaroita ja astioita aamuyhdeksään mennessä. Piste avautuu kymmeneltä.

Lohikeittoa on tarjolla puolestapäivästä lähtien. Ilmaista soppaa riittää 400:lle ensimmäiselle.

EkoFestareiden lavan ohjelma alkaa puolenpäivän aikaan. Ympäristöaiheista on puhumassa kristillisdemokraattien kansanedustajia ja paikallisia kunnallispoliitikkoja. Luvassa on myös ympäristöaiheinen paneelikeskustelu.

EkoFestareilla pääsee tapaamaan KD:n kansanedustajat Sari Tanuksen ja Antero Laukkasen. Tanus on mukana vetoamassa koskiensuojelun puolesta. Elinkeinoelämän Keskusliitto EK on vedonnut hallitukseen vesien lisärakentamisen puolesta. Kansanedustajat – heidän joukossaan Tanus – lähtivät vastavetoomukseen.

Puoluevaltuuston puheenjohtaja Aki Ruotsala esiintyy heti festareiden käynnistyttyä. Puheen pitää myös kaupunginvaltuutettu Ville Auvinen. Musiikkia tarjoavat Olli Helenius, lauluyhtye Liitto Ensemble sekä Jukka Salmi.

Lohikeittoa on tarjolla puolestapäivästä lähtien. Ilmaista soppaa riittää 400:lle ensimmäiselle. Lapset saavat ilmapalloja.

Ympäristöpaneeli alkaa kello 15 ja tilaisuus päättyy kello 16. Tilaisuuden juontavat KD Turun paikallisosaston varapuheenjohtaja Johan Savola sekä KD-Nuorten puheenjohtaja Remo Ronkainen.

Suosittu muusikko Olli Helenius esiintyy EkoFestareilla Turun torilla 5. kesäkuuta.

Suosittu muusikko Olli Helenius esiintyy EkoFestareilla Turun torilla 5. kesäkuuta.

EKOFESTAREIDEN OHJELMA

10.00 kierrätyspiste avautuu
Lavalla esiintyvät:
12.00 Aki Ruotsala, KD:n puoluevaltuuston puheenjohtaja puhuu ja esiintyy
12.30 Sari Tanus, kansanedustaja
12.45 Jukka Salmi esiintyy
13.00 Antero Laukkanen, kansanedustaja
13.30 Liitto Ensemble esiintyy
13.45 Ville Auvinen, Turun kaupunginvaltuutettu
14.00 Olli Helenius esiintyy
15.00 Ympäristöaiheinen paneeli, osallistujina mm. kansanedustajia
15.45 Kiitos ja päätös

 

Maailman ympäristöpäivä

Maailman ympäristöpäivä on vuodesta 1972 alkaen 5. kesäkuuta järjestetty Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelman vuosipäivä, jolloin kiinnitetään huomiota ympäristökysymyksiin.
Ylös