Vanhustenhoito tarvitsee lisäresursseja, ei hoitajamitoituksen kutistamista

18.9.2016 klo 08:13 Politiikka Samuli Rissanen

Vanhusten laitoshoidon karu tila puhuttaa suomalaisia ja lisäresursseille olisi tarvetta. Vanhukset eivät voi enää odottaa, mutta hallitus on päättänyt laskea hoitajamitoitusta nykyisestä 0,5 vielä pykälällä.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran tekemässä kattavassa kyselyssä paljastui, että vanhusten sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa yksiköissä työskentelevistä peräti 93 prosenttia on havainnut vanhusten kaltoin kohtelua. Kyselyyn vastasi yli 7000 alan työntekijää.

Pääsääntöisesti yhden hoitajan on vastattava 18 vanhuksesta.

Tämän jälkeen hallitus on kuitenkin vielä laskemassa vanhusten laitoshoidon hoitajamitoitusta nykyisestä.

Valviran mukaan hallituksen uusilla hoitajamitoituksilla oikeus hyvään hoitoon ei toteudu.

Käytännössä esimerkiksi 18 asukkaan yksikössä on aamuvuorossa kaksi hoitajaa, ilta- ja yövuorossa molemmissa yksi hoitaja kolmen hoitajan ollessa viikkovapaalla.

Pääsääntöisesti siis yhden hoitajan on vastattava 18 vanhuksesta.

Kristillisdemokraatit ovat valmiita taistelemaan lisäresurssien saamiseksi. KD:n eduskuntaryhmä järjestää aiheesta seniori-illan teemalla ”Vanhustenhoito kuntoon”.

Järjestyksessään vuoden toinen seniori-ilta pidetään ensi tiistaina 20.9. klo 16-18 eduskunnan kansalaisinfossa.

Luvassa on keskustelua vanhustenhoidon nykytilasta, yksinäisyydestä, eläkeläisten köyhyydestä. Puhujina geriatrian emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä sekä vanhempi tutkija Erja Rappe Ikäinstituutista.

Tilaisuuden emäntänä toimii kansanedustaja, Kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja Sari Tanus.

 

 

Ylös