Roosa nauha -kampanja muistaa myös sairastuneen läheisen

3.10.2016 klo 12:43 Kotimaa KD Lehti

Rintasyöpä koskettaa sairastuneen lisäksi myös isoa joukkoa hänen läheisiään. Lokakuun Roosa nauha -kuukaudella hankitaan varoja myös Syöpäjärjestöjen maksuttomaan neuvontapalveluun, joka antaa tietoa ja tukea syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen.

– Rintasyöpädiagnoosi merkitsee elämänmuutosta ja usein myös kriisiä. Sairaalan tehtävä on keskittyä potilaan parantamiseen, mutta terveydenhuollon resurssit eivät usein riitä läheisten tukemiseen. Syöpäjärjestöt haluavat olla sekä potilaan että hänen läheistensä tukena tarjoamalla maksutonta neuvontapalvelua, kertoo Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelun vastaava hoitaja Taina Häkkinen.

On tärkeää, että myös sairastuneen läheisillä on mahdollisuus keskustella jonkun ulkopuolisen, asiaa ymmärtävän ihmisen kanssa omista tunteistaan ja peloistaan.

Syöpäsäätiön Roosa nauha –keräyksellä rahoitetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta. Sen lisäksi kerätyillä varoilla tuetaan neuvontapalvelua. Syöpäjärjestöjen maksuttomassa neuvontapalvelussa syöpään erikoistuneet terveydenhuollon ammattilaiset tarjoavat tukea puhelimitse, sähköpostitse, chatissa ja kasvokkain.

Syöpäjärjestöt panostavat tänä vuonna syöpäpotilaan läheisen tukemiseen myös uuden hankkeen muodossa.

– Selvitämme yhä syvemmin, millaista tukea läheinen kaipaa. Hankkeen pohjalta pyrimme luomaan toimintamalleja, joilla voimme tulevaisuudessa yhä paremmin tukea myös sairastuneiden läheisiä. Tarkoitus on jalkauttaa toimintamalli koko Suomeen, Syöpäjärjestöjen ylilääkäri Liisa Pylkkänen kertoo.

Roosa nauha -kuukausi alkoi lauantaina. Michael Monroen suunnittelemassa kolmen euron hintaisessa nauhassa on hänen nimikirjoituksestaan tuttuja tähtiä, sydämiä ja nuotteja. – Rakkaus ja musiikki parantavat, olen itsekin elävä esimerkki siitä, Michael Monroe sanoo.

Roosa nauha -kuukausi alkoi lauantaina. Kaupoissa on runsaasti tuotteita, joita ostamalla voi tukea rintasyövän tutkimusta. Michael Monroen suunnittelemassa kolmen euron hintaisessa nauhassa on hänen nimikirjoituksestaan tuttuja tähtiä, sydämiä ja nuotteja. – Rakkaus ja musiikki parantavat, olen itsekin elävä esimerkki siitä, Michael Monroe sanoo.

Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelussa tiedetään, että vakava sairaus voi aiheuttaa perheessä tilanteen, jossa kaikki odottavat tukea toisiltaan, mutta kenelläkään ei ole voimavaroja antaa sitä. Etenkin läheisten odotetaan olevan vahvoja, vaikka he tarvitsevat usein tukea siinä missä sairastunutkin.

– On tärkeää, että myös sairastuneen läheisillä on mahdollisuus keskustella jonkun ulkopuolisen, asiaa ymmärtävän ihmisen kanssa omista tunteistaan ja peloistaan. Tieto syövän aiheuttamista muutoksista auttaa läheistä paremmin ymmärtämään sairastuneen tilannetta. Tällöin on helpompi kohdata sairastunut ja löytää uudenlainen tasapaino muuttuneessa tilanteessa. Pitämällä huolta itsestään omaiset jaksavat olla paremmin myös potilaan tukena, Häkkinen toteaa.

Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelut on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat tietoa syövästä ja tukea omaan tai läheisen sairauteen. Häkkinen iloitsee, että yhä useampi läheinen hakee neuvontapalvelusta tietoa ja tukea omaan jaksamiseensa ja pystyy näin auttamaan myös syöpään sairastunutta.

– Jo noin 5000 naista sairastuu vuosittain rintasyöpään, joten tietoa ja tukea kaipaavia potilaita ja heidän läheisiään on jatkuvasti yhä enemmän. Siksi syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tukemiseen tarvitaan lisää voimavaroja, Häkkinen huomauttaa.

Roosa nauha -kuukausi jo 14. kertaa

• Roosa nauha -kuukausi käynnistyi lauantaina 1. lokuuta 14. kerran Suomessa. Roosa nauhalla kerätään varoja suomalaiselle syöpätutkimukselle ja syöpäneuvonnalle. Roosa nauha -keräyksen tavoitteena on edistää syöpätutkimusta ja vaikuttaa siihen, että yhä useampi rintasyöpä voidaan ehkäistä tai hoitaa, sekä varmistaa, että jokainen rintasyöpään sairastunut saa tarvittavan tuen sairauden eri vaiheissa.
• Tutuin tapa osallistua keräykseen on ostaa roosan värinen silkkinauha, jota myydään ympäri Suomen. Lisäksi keräykseen voi osallistua tekemällä suoran lahjoituksen verkossa www.roosanauha.fi/lahjoita, ostamalla Roosa nauha -tuotteita, perustamalla oman keräyspotin tai tekemällä lahjoituksen Roosa nauha -keräyslippaaseen.
• Syöpäsäätiön Roosa nauha -hyväntekeväisyyskonsertti ti 4. lokakuuta klo 20.05-22.00 MTV3.

 

Ylös