Etelä-Florida näyttää säästyvän Matthewn pahimmalta iskulta – Haitin vakavat tuhot paljastuivat

7.10.2016 klo 10:14 Ulkomaat Kristiina Kunnas

Matthewn tuhot Haitissa ovat paljon odotettuakin pahemmat. Hurrikaani suuntaa luoteeseen ja on Floridan kohdalla, mutta ei ollut perjantaiaamukymmeneen mennessä vielä iskenyt mantereelle. Satatuhatta floridalaista on kuitenkin jäänyt vaille sähköä myrskyn vuoksi.

Kansainvälisten uutistoimistojen mukaan Haitin lounaisosan kärjessä sijaitsevasta Jérémien rannikkokaupungista noin 80 prosenttia on tuhoutunut. Haitin kuolonuhrien määrä on noussut jo lähes kolmeensataan.

Myös Dominikaanisessa tasavallassa ja Saint Vincentin ja Grenadiinien saarivaltiossa on kuollut viisi ihmistä hirmumyrskyn iskuun.

Hirmumyrsky iski Haitiin tiistaina. Aluksi tuhojen laajuutta ei päästy selvittämään. Nyt kun pelastustyöntekijät pääsivät alueelle, jäljet olivat odotettuakin pahemmat.

Pelastustyöntekijöiden komitea vahvistaa Matthew-hurrikaanin surmanneen ainakin 283 ihmistä, joista noin 50 on saanut surmansa pelkästään eteläisessä Roche-a-Bateaun kaupungissa. Kuolonuhrien määrä nousee vielä.

Eteläisin Florida ja Palm Beachin seutu suomalaissiirtolaisten alueineen näyttävät säästyneen pahimmilta tuhoilta, sillä myrskyn keskus kulki aamun tunteina (keskiyön jälkeen Floridan aikaa) rannikon myötäisesti iskemättä mantereelle.

Trooppinen hirmumyrsky Matthew suuntaan luoteeseen ja on nyt Floridan kohdalla.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on julistanut hätätilan Floridan lisäksi myös Etelä-Carolinaan. Eteläisin Florida ja Palm Beachin seutu suomalaissiirtolaisten alueineen näyttävät säästyneen pahimmilta tuhoilta, sillä myrskyn keskus kulki aamun tunteina (keskiyön jälkeen Floridan aikaa) rannikon myötäisesti iskemättä mantereelle. 100 000 asukasta on kuitenkin ilman sähköä Floridassa.

Evakuointikehotus sisämaahan annettiin kahdelle miljoonalle Floridan, Georgian ja Etelä-Carolinan rannikkoseutujen asukkaalle. Osa lähti, osa uhmasi vakavaa varoitusta.

– Vesivarastot, taskulamput, bensat ja monet muut jutut hankittiin jo toissapäivänä. Eilen ja tänään on pitkät päivät porattu taloihin hurrikaanisuojia ikkunoihin ja oviin. Puutarhakalusteet ja kasvit on siirretty pois. Lähdemme sisämaahan täältä rannikolta. Muistakaa rukouksin, ettei tulisi paljon tuhoja, kirjoitti West Palm Beachin alueella asuva suomalaistaustainen asukas eilen FaceBookissa.

– Matthew on hirviö, varoitti Floridan kuvernööri Rick Scott osavaltion asukkaita eilisiltana (aamuyöllä Suomen aikaa).

Yli 3 000 lentoa on peruttu torstain ja perjantain aikana hirmumyrskyn vuoksi. Hurrikaanin odotettiin iskeytyvän Yhdysvaltain rannikolle aamulla Suomen aikaa, mutta klo 10 mennessä se ei ollut vielä rantautunut.

 

Ylös