Ratkaisu syntyi maratonkokouksessa – Tampereelle raitiovaunut 2021

8.11.2016 klo 14:36 Kotimaa KD Lehti

Tampere saa raitiovaunut. Tavoitteena on ottaa ne käyttöön 2021. Ratkaisu syntyi kuuden tunnin istunnon jälkeen maanantai-iltana.

Tampereelle rakennetaan raitiotie. Kaupunginvaltuustossa syntyi myönteinen päätös noin kuuden tunnin maratonistunnon jälkeen myöhään maanantaina 7. marraskuuta.

Suunnitelmien mukaan tamperelaiset pääsisivät ratikan kyytiin vuonna 2021. Ensimmäisenä on määrä alkaa raitioliikenteen keskustan ja Hervannan sekä keskustan ja keskussairaala Taysin välillä.

Lännen suuntaan keskustasta Lentävänniemeen pääsee ratikalla näillä näkymin vuonna 2024.
Raitiovaunuissa käy sama matkalippu kuin kaupungin busseissa.

Ratikan vastustajilta kuultiin valtuustossa varsin värikkäitä lausuntoja illan kokouksen aikana. Lopulta ratikkahanke äänestettiin läpi äänin 41–25. Yksi äänesti tyhjää.

Vaunut Tampereelle on määrä tilata Transtechiltä Kajaanin Otanmäestä.

Valtuuston asialistalla ei ollut muuta käsiteltävää.

Raitiovaunun vastustajat olivat huolissaan muun muassa korkeista kustannuksista sekä siitä, miten vaunu pärjäisi talvikeleillä. Myös hiljaisen raitiovaunun pelättiin aiheuttavan vaaratilanteita kuulovammaisille.

Valtuuston puheenjohtaja Sanna Marin syytti ratikkahankkeen vastustajia viivyttelystä, koska vastustajien puheenvuorot toistivat itseään, ja asiasta äänestäminen viivästyi tunneilla.

Raitiovaunun kustannusarvio on hieman yli 330 miljoonaa euroa. Rakentaminen alkanee jo ensi vuonna. Suunnitelmien mukaan Tampereelle olisi tulossa alkuvaiheessa 23,5 kilometriä raidetta.

Myös naapurikunnat Pirkkala, Ylöjärvi ja Kangasala ovat olleet kiinnostuneita ulottamaan raitiotien omille alueilleen.

Vaunut Tampereelle on määrä tilata Transtechiltä Kajaanin Otanmäestä. Muun muassa Helsingin kaduilla kulkee parhaillaan kainuulaistehtaan Artic-raitiovaunuja.

Kaupunginvaltuuston kokous herätti runsasta keskustelua muun muassa Twitterissä. Kokousta seurasi kaupungin livelähetyksen kautta lähes 42 000 katsojaa.

Lähde: STT
Ylös