YLE: Suurin osa kansanedustajista sallisi eutanasian-Kristillisdemokraatit eivät

15.11.2016 klo 09:49 Politiikka Samuli Rissanen

YLE:n vaalikoneen mukaan eutanasiaa kannattaa 59,5 prosenttia kansanedustajista eli 119 edustajaa. Kristillisdemokraattien kaikki kansanedustajat vastustavat eutanasiaa.

Hallituspuolueiden 124 kansanedustajasta yli puolet eli 68 kannattaa eutanasia. Vastustajia hallituksen riveissä on 44. Lopuilla 12 edustajalla ei ole kantaa kysymykseen.

Opposition 76 kansanedustajaa puolestaan jakautuvat 51 kannattajaan, kahteen kannattomaan ja 23 vastustajaan.

– Hyväksymällä eutanasia annettaisiin ihmisyyden lipua haaksirikkoon

Puolueiden välillä on eutanasian kannatuksen suhteen selviä eroja. Esimerkiksi Sdp:n kansanedustajista suurin osa on eutanasian kannalla, mutta keskustan edustajista niukka enemmistö vastustaa sitä.

Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat YLE:n vaalikoneen mukaan eduskunnan eutanasiamyönteisimmät puolueet.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä ovat hallituksen eutanasiamyönteisin: 37 kokoomusedustajasta 27 kannattaa eutanasiaa.

Perussuomalaiset ovat niin ikään eutanasian kannalla. Puolueen 37 kansanedustajasta 18 hyväksyy eutanasian kun taas vastustajia ryhmään mahtuu 13.

Rkp:n 10 edustajasta kuusi on ilmoittanut vaalikoneessa kannattavansa eutanasiaa.

Sen sijaan Kristillisdemokraattien viidestä kansanedustajasta jokainen on vaalikoneen väitteen kanssa täysin eri mieltä. Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman kertoo YLE:lle, että ryhmän kanta on yksiselitteinen.

– Emme ole vielä päättäneet virallista kantaa, mutta tiedän, että koko ryhmä on yhtenäinen ja vastustaa eutanasian laillistamista Suomessa.

Östman ei usko, että puolue voisi tukea minkäänlaista eutanasian sallivaa lakialoitetta. Myös hän korostaa, että kyse on arvoista.

– Hyväksymällä eutanasia annettaisiin ihmisyyden lipua haaksirikkoon, Östman linjaa.

Ylös