”Olin kiusattu ja kidutettu” – Koulukiusattu antoi anteeksi
22.11.2016 klo 10:18 Kotimaa Kristiina Kunnas
Marko Luomala koulunsa pihalla. – Minua kidutettiin joka ikisestä asiasta. Mitä ikinä sanoin, se oli aina jotenkin väärin. – Kun kerroin rehtorille, että minua kiusataan, hän ei uskonut. Vastaus oli, että 'ei meidän koulussa kiusata'. (Kuva Mikko Hautanen)
Marko Luomalan lapsuus ja nuoruus olivat hirvittävät, sillä hän joutui jatkuvasti kiusatuksi ja hakatuksi. Entinen koulukiusattu haluaa nyt auttaa muita kiusattuja.
– Ehkä kiusaaminen lähti siitä, että olin erilainen kuin muut. En ollut kiinnostunut samoista asioista kuin ikäiseni lapset. Tai sitten se lähti siitä, että olin adoptiolapsi, jyväskyläläinen Marko Luomala pohtii.
Marko syntyi 39 vuotta sitten Laukaassa. Äiti ei kyennyt huolehtimaan pojasta vaan tämä joutui lastenkotiin. Vuoden ikäisenä hänet adoptoitiin jyväskyläläiseen perheeseen.
Vanhemmat olivat hyvät, mutta ylisuojelevat. Poikaa ei päästetty yksin mihinkään.
– En syytä heitä. Asiani voisivat olla paljon huonommin, mikäli olisin jäänyt biologiselle äidilleni.
Marko sai kymmenen ikävuoden korvilla kuulla, että vanhemmat eivät ole hänen omansa.
– Viidentoista vanhana aloin kaivata sisaruksia, kun en ollut koskaan onnistunut saamaan kaveria. Pidin vanhempia kuitenkin ominani.
Itsetunnon tuhoutuminen on ollut kiusaamisen pahimpia seurauksia. Marko oli varma, ettei koskaan saisi vaimoa ja perhettä.
Myöhemmin aikuisena Marko lähti selvittämään juuriaan ja on tavannut biologisen äitinsä. Kova paikka oli saada selville, että hänelle on biologisia sisaruksia ja sitten tavata heidät. Yhteydenpito jatkuu.
Kouluaika oli karu. Koko peruskoulu ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen oli kiusaamista. Markoa ei huolittu vierustoveriksi. Kukaan ei tullu kaveriksi. Hakkaaminen ja fyysinen väkivalta olivat päivittäisiä. Haukkuminen oli jatkuvaa. Häntä nimiteltiin omituiseksi.
– Se oli sellaista, että otettiin kiinni ja hakattiin mennen tullen. Yritin aina katsoa koulusta pois lähtiessä, ettei kukaan isompi vaan ollut missään lähellä.
Ekalla, tokalla ja kolmannella luokalla poika ei uskaltanut hakkaamisen vuoksi käydä koulun vessassa. Välitunnit olivat silkkaa kauhua.
– Minua kidutettiin joka ikisestä asiasta. Mikä ikinä sanoin, se oli aina jotenkin väärin.
Eikä Marko mielellään sanonutkaan, sillä ärrävika ja änkytys pahensivat tilannetta entisestään.
Yhtään puolustajaa ei ollut.
– Kun kerroin rehtorille, että minua kiusataan, hän ei uskonut. Vastaus oli, että ’ei meidän koulussa kiusata’.
– Tuntui, että osa kiusaajista myös oli opettajien lellikkejä. Tytöt ja pojat olivat yhtä pahoja.
– Adoptiovanhemmille en uskaltanut kertoa mitään. Mutta monta kertaa mietin, miksi edes käyn koulua.
– Kertoessani myöhemmin toiselle opettajalle kiusaamisesta oli hänellä heti valmis vastaus. ’Kyllä iso mies pienen kiusan kestää, älä vikise siinä.’
Nuoren Markon itsetunto oli niin liiskattu, että raivo ja itsetuhoiset ajatukset olivat saada ylivallan. Seiskaluokalla hän heitti yhden kiusaajansa ikkunan läpi. Kiusaajalle ei käynyt kuinkaan, mutta Marko erotettiin koulusta. Ensimmäinen itsemurhayritys oli 15-vuotiaana.
Ysiluokalla Markon keskiarvo oli jouluna 8,8. Opettaja silti ennusti hänelle, että tuskinpa sinustakaan mitään tulee elämässä. Samaa olivat sanoneet sukulaiset.
– Se oli aivan kuin loppuisku. Halusin näyttää ihmisille ja ainakin itselleni, että minusta jotain tulee.
Toinen itsemurhayritys tuli parikymppisenä, jolloin poika oli jo päässyt ammattikoulusta pois. Se oli jonkinlainen vedenjakaja koko elämälle.
Marko oli suunnitellut itsemurhansa valmiiksi, mutta soitti kuitenkin vielä Rovaniemellä asuvalle kaverilleen, sellaiselle harvinaiselle ihmiselle, johon pystyi luottamaan.
Kaveri tajusi, että nyt on tosi kyseessä ja hyppäsi kahden aikaan yöllä auton rattiin ja ajoi Jyväskylään kaiken aikaa Markon kanssa puhelimessa puhuen. Omaan työpaikkaansa hän ilmoitti, ettei tule viikkoon töihin.
– Hän jäi auttamaan minut yli itsemurha-ajatuksesta. Puhuimme koko viikon.
Itsetunnon tuhoutuminen on ollut kiusaamisen pahimpia seurauksia. Marko oli varma, ettei koskaan saisi vaimoa ja perhettä.
– On ollut hirvittävän vaikea tutustua kehenkään ihmiseen. Vaikka minun on helppo jutella, on ystävystyminen vaikeaa.
Sosiaalinen jännittäminen on iän myötä helpottanut.
– Aiemmin uudet jutut jännittivät hirveästi, ja ihmisiä kohtaan oli sosiaalista pelkoa. Nyt olen tottunut. Politiikassa joutuu esiintymään uusissa tilanteissa. Vaikka ne jännittävät, niistä selviää ja jännitys menee ohi, Marko Luomala kertoo.
Kun Marko nyt katselee elämäänsä taaksepäin, on hämmästyttävää, kuinka vähän katkeruutta ja kaunaa hänessä on.
– Olen antanut kaikille anteeksi. Olen antanut anteeksi kiusaajilleni ja niille, jotka eivät puuttuneet kiusaamiseen, ja äidillenikin, että antoi minut adoptioon.
– En osaa olla katkera. En voi menneisyydelleni mitään. Kun olen selvinnyt siitä, ajattelen, että ehkä kaikella on ollut jokin merkitys.
– Kun minulle on käynyt näin, minusta on tullut rohkeampi ottamaan vastaan haasteita.
Sukulaisten ennustukset siitä, ettei Markosta koskaan tule mitään, asettivat hänet näytönpaikkaan.
– Merkittävin ja tärkein asia on, että olen isä. Että olen saanut lasten kanssa elää, se on ollut suurinta minulle.
Marko kiittelee myös puoluetta.
– Olen saanut Kristillisdemokraateissa erilaisia tehtäviä, se on ollut tärkeä kannustus.
Hän on toiminut Jyväskylän KD-paikallisosaston sihteerinä jo viitisen vuotta. Viime eduskuntavaaleissa hänestä tehtiin vaalipäällikkö.
– Se, että luotetaan kovaan ja vastuulliseen hommaan, saa uskomaan, että minusta voi olla moneen.
– En enää pelkää mennä suden suuhun, vaan olen opetellut uusia asioita. Minulle niiden kynnysten ylitykset ovat ehkä isompia asioita kuin joillekuille muille, hän pohtii.
Hänelle tuottaa iloa se, että saa tehdä muiden hyväksi työtä.
– Haluan tehdä kaikkeni sen eteen, että puolue pääsee vielä nousemaan.
– Tekemällä olen saanut uskallusta ja luottamusta itseeni. Se on ollut näyttöä sekä minulle että epäilijöilleni.
Jokin aika sitten Marko törmäsi kukkakaupassa siihen rehtoriin, joka aikanaan väitti, ’ettei meidän koulussa kiusata’. Välinpitämättömyydellään hän turhensi täysin nuoren pojan hädän ja kiduttavat kokemukset.
– Rehtori ei uskaltanut kohdata katsettani vaan vältteli.
Marko ei silti halua kantaa kaunaa.
– Katkeruudella ei voita mitään! Nuorena ihan tarpeeksi monta kertaa itkin itseni uneen. Se on mennyttä nyt.
Marko Luomala
• 39-vuotias
• asuu Jyväskylässä vaimonsa ja kolmen lapsensa (11v, 3v, 1v) kanssa
• työskentelee omaishoitajana ja mainosten jakajana
• Jyväskylän KD-paikallisosaston sihteeri
• haluaa levittää sanomaa kiusaamisen tuhoisuudesta ja anteeksiannon merkityksestä
Marko Luomala haluaa nyt valistaa koulukiusaamisesta, lue lisää täältä