Puheenjohtaja Sari Essayah lähettää imatralaisille syvän osanottonsa

4.12.2016 klo 23:18 Kotimaa Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah suree imatralaisten kanssa.

Puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah on tänään surrut yhdessä imatralaisten ja muun Suomen kanssa.

Puolenyön jälkeen imatralaisella kävelykadulla tapahtui järkyttävä murhenäytelmä, jossa kolme imatralaista naista surmattiin ampumalla. Myöhemmin iltapäivällä kerrottiin, että yksi uhreista oli Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kaksi muuta toimittajia.

Yksi uhreista oli Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kaksi muuta toimittajia.

Essayah kertoo KD-Lehdelle jäävänsä muiden suomalaisten tavoin odottamaan lisätietoa järjettömän väkivallanteon taustoista.

– Ilmaisen syvän osanottoni omaisille, läheisille ja sureville imatralaisille, Sari Essayah sanoo.

Essayah lähetti osanottonsa myös Twitterin kautta jo aiemmin päivällä.

Ylös