KD Nuoret haluaa 16-vuotiaat äänestämään ja vaalikelpoisiksi kuntavaaleissa

2.3.2017 klo 09:20 Politiikka KD Lehti

Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Nuoret esittää äänestysiän ja vaalikelpoisuuden laskua 16 ikävuoteen kunnallisvaaleissa.
– Vaikuttamisesta innostuneen 16–17 -vuotiaan ehdolle asettumista ei pitäisi estää vaan tukea, sanoo KD Nuorten 1. varapuheenjohtaja Milka Taivassalo.

KD:n nuorisojärjestön mielestä nuoret saataisiin äänestysikää alentamalla paremmin sitoutettua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen omassa kotikunnassaan jo siinä vaiheessa, kun asioita on juuri käsitelty peruskoulussa.

– Kipinä politiikkaa kohtaan syntyy usein juuri yhteiskuntaopin tunneilla, joten nuorille on tarjottava suora mahdollisuus päästä äänestämään ja asettumaan ehdolle kuntavaaleissa mahdollisimman pian sen jälkeen, KD Nuorten 1. varapuheenjohtaja Milka Taivassalo vetoaa.

Pieniltä paikkakunnilta kotoisin olevien nuorten ensimmäinen äänestäminen tapahtuu todennäköisesti uudessa kaupungissa, missä ehdokkaat eivät ole entuudestaan tuttuja eikä äänestämistä välttämättä koeta niin tärkeänä

– Moni nuori lähtee pieneltä paikkakunnalta muualle opiskelemaan juuri täysi-iän kynnyksellä, muistuttaa järjestön puheenjohtaja Jiska Gröhn.

– Tällöin ensimmäinen äänestäminen tapahtuu todennäköisesti uudessa kaupungissa, missä ehdokkaat eivät ole entuudestaan tuttuja eikä äänestämistä välttämättä koeta niin tärkeänä, Gröhn jatkaa.

KD Nuoret toivoo yhteiskunnallisen vaikuttamisen tulevan luontaiseksi osaksi nuorten elämää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Taivassalo ja Gröhn uskovat tutun kotipaikkakunnan madaltavan kynnystä lähteä ehdolle kunnallisvaaleissa.

– Vaikuttamisesta innostuneen 16–17 -vuotiaan ehdolle asettumista ei siis pitäisi estää vaan tukea. Tämä tapahtuisi parhaiten suoraan kuntavaaleihin osallistumisen sallimisena, ei näennäisellä nuorten kiintiöpaikkojen lisäämisellä kuntapolitiikan kuunteluoppilaina, Taivassalo kuvailee.

– Nuorisovaltuustot ovat hyvä asia, mutta tahdomme tarjota nuorille myös todellisen väylän suoraan demokraattiseen vaikuttamiseen ilman välikäsiä, Gröhn tiivistää.

– Kunnatkin hyötyvät, jos valtuustoon saadaan asiantuntijuutta laajemmin kaikista ikäryhmistä.

Ylös