Sari Essayah kritisoi varhaiskasvatuksen säästöjä: ”Lapsi tarvitsee aikuisen aikaa ja huomiota”

7.4.2017 klo 16:00 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah vaatii päivähoidon ja perusopetuksen ryhmäkokoja pienemmäksi.

Essayah muistutti Varsinais-Suomen vierailullaan, että päiväkotiryhmien suurentaminen on suora leikkaus lasten arjesta ja hyvinvoinnista. Ylisuuret lapsiryhmät heikentävät hänen mukaansa osaavan ja ammattitaitoisen henkilökunnan mahdollisuuksia lapsen huomioimiseen ja kehityksen tukemiseen.

– Ryhmäkokojen kasvattaminen on lyhytnäköistä ja epäinhimillistä. Lapsi tarvitsee niin päivähoidossa kuin koulussakin aikuisen aikaa ja huomiota

– Varhaiskasvatuksen säästöjen vaikutukset ulottuvat pitkälle lapsen myöhempään elämään ja heikentävät koulumenestystä. Säästöistä syntyy lopulta lisäkustannuksia, kun joudutaan turvautumaan raskaampiin toimenpiteisiin, Essayah perustelee.

Hän moittii hallitusta myös perusopetuksen ryhmien pienentämiseen suunnattujen määrärahojen lakkauttamisesta.

Kristillisdemokraatit puolustavat lasten oikeutta laadukkaaseen perusopetukseen sopivan kokoisissa ryhmissä. Vahva perusopetus on suomalaisen osaamisen kulmakivi. Pienempi opetusryhmä lisää opettajan mahdollisuuksia oppilaan yksilölliseen kohtaamiseen ja oppimisen tukemiseen.

– Ryhmäkokojen kasvattaminen on lyhytnäköistä ja epäinhimillistä. Lapsi tarvitsee niin päivähoidossa kuin koulussakin aikuisen aikaa ja huomiota kasvaakseen tasapainoiseksi yhteiskunnan jäseneksi, Essayah sanoo.

Ylös