Suomalaisten matkailu lisääntyi alkuvuonna – Kanariansaarten suosio kasvoi

8.6.2017 klo 08:17 Kotimaa KD Lehti

Suomalaiset matkailivat alkuvuonna sekä kotimaassa että ulkomailla hieman viime vuoden alkupuolta enemmän, selviää Tilastokeskuksen ennakkotiedoista.

Kaikkiaan kotimaassa ja ulkomaille tehtiin yli 11,6 miljoonaa työ- ja vapaa-ajanmatkaa. Näistä yli 8,5 miljoonaa matkaa tehtiin kotimaassa.

Suomen kohteista suosiotaan kasvattivat Lappi ja Pirkanmaa. Ulkomaille matkustaneista yhä useampi valitsi kohteekseen perinteisemmän matkakohteen kuten Kanariansaaret tai Keski-Euroopan.

Suosituin matkustuskuukausi sekä ulkomaiden että kotimaan osalta oli huhtikuu. Huhtikuun kotimaanmatkoista lähes neljännes suuntautui joko Pohjois-Pohjanmaalle tai Lappiin.

Espanjan-matkoista lähes kaksi kolmasosaa tehtiin Kanariansaarille, ja viime vuodesta matkojen määrä kasvoi lähes viidenneksellä.

Suosituin matkustuskuukausi sekä ulkomaiden että kotimaan osalta oli huhtikuu. Huhtikuun kotimaanmatkoista lähes neljännes suuntautui joko Pohjois-Pohjanmaalle tai Lappiin.

Yöpymisen kohdemaassa sisältäneiden vapaa-ajanmatkojen määränpäänä oli Viro viidesosalla matkoista. Viroon suuntautuneiden päivä- ja pidempien risteilyjen suosio pysyi lähes ennallaan, mutta Ruotsiin suuntautuneiden risteilyjen määrä väheni hieman.

Kotimaan työmatkojen määrä lisääntyi hieman viime vuoden alkuun nähden, mutta ulkomaan työmatkoja tehtiin viime vuotta vähemmän.

Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta, jota varten haastateltiin helmi-, maalis-, huhti- ja toukokuussa yhteensä 4 836 iältään 15–84-vuotiasta suomalaista. Vuoteen 2011 saakka tiedot kerättiin 15–74-vuotiailta.

Lähde: STT
Ylös