Hallituspuolueet neuvottelivat vain pari tuntia-kokoomuksen ja keskustan ryhmät kutsuttu koolle

12.6.2017 klo 13:17 Politiikka Samuli Rissanen

Perussuomalaisten puheenjohtaja poistui Kultarannan neuvotteluista jo parin tunnin jälkeen. Keskustan ja kokoomuksen kansanedustajat on kutsuttu koolle jo illaksi.

Pääministeri Juha Sipilä, valtiovarainministeri Petteri Orpo ja perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho neuvottelivat aamupäivällä yhdessä vain parin tunnin ajan hallitusyhteistyön edellytyksistä.

Tämän jälkeen perussuomalaisten Jussi Halla-aho poistui pääministerin virka-asunnolta Kesärannasta.

Perussuomalaisten korvaaminen Rkp:lla ja KD:lla muodostaisi hallituksen, jolla olisi eduskunnassa äärimmäisen niukka, 101 edustajan, enemmistö

Yle:n tietojen mukaan sekä kokoomuksen että keskustan kansanedustajat ovat saaneet kutsun ylimääräiseen kokoukseen jo täksi illaksi.

Pääministeri Juha Sipilä on ollut kaikkiin oppositiopuolueiden puheenjohtajiin yhteydessä sunnuntaina.

Mikäli nykyinen hallituspohja ei voi jatkaa vaan hallitusta ryhdytään muodostamaan uudelta pohjalta, ovat vuorossa joko uudet vaalit tai perussuomalaisten korvaaminen hallituksessa muilla oppositiopuolueilla.

Toistaiseksi halukkuuttaan lähteä uusiin hallitusneuvotteluihin ilman vaaleja ovat viestittäneet Rkp ja Kristillisdemokraatit. Vihreät ja vasemmistoliitto puolestaan toivovat uusia vaaleja.

Perussuomalaisten korvaaminen Rkp:lla ja KD:lla muodostaisi hallituksen, jolla olisi eduskunnassa äärimmäisen niukka, 101 edustajan, enemmistö.

 

Ylös