Juha Sipilä tapaa Kultarannassa presidentti Niinistön-hallitus eroaa ja uuden tunnustelut aloitetaan
13.6.2017 klo 09:10
Politiikka
Samuli Rissanen

Pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo kertoivat eilen hallituksen hajoamiseen johtaneet syyt perussuomalaisten puheenjohtajavaihdoksen jälkeen. Tänään Sipilä on menosssa presidentti Sauli Niinistön puheille ja pyytää hallituksen eroa. (Kuva: Laura Kotila/valtioneuvoston kanslia)
Pääministeri Juha Sipilä on sopinut tapaavansa tänään presidentti Sauli Niinistön Kultarannassa pyytääkseen hallituksen eroa. Keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmät päättivät eilen tukea Sipilän esitystä hallitusyhteistyön päättämisestä perussuomalaisten kanssa.
Pääministeri Juha Sipilän ensimmäinen hallitus eroaa tänään. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoi YLE:n AamuTV-lähetyksessä, että Sipilällä on sovittuna iltapäiväksi tapaaminen presidentti Sauli Niininstön kesäasunnolla Kultarannassa.
Keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmät päättivät jo eilen tukea Sipilän esitystä hallitusyhteistyön päättämisestä perussuomalaisten kanssa.
Sipilä kertoo, että odottaa ennen hallituksen eroilmoituksen antamista saavansa tunnelmat perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksesta, jossa uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho keskustelee tilanteesta puolueensa kansanedustajien kanssa.
Sipilän ilmoituksen jälkeen eduskunnan suurimman ryhmän puheenjohtajan, keskustan Antti Kaikkosen kutsusta määrätään hallitustunnustelija. Presidentti nimittää epävirallisen hallitustunnustelijan.
Todennäköisimpien uusien hallituskumppanien, Kristillisdemokraattien ja RKP:n eduskuntaryhmät kokoontuvat tänään
Kaikkosen mukaan hallitustunnustelut voivat alkaa jo tänä iltana tai viimeistään huomenna keskiviikkona.
Pääministeri Juha Sipilä on todennäköinen hallitustunnustelija.
– Luultavasti ensimmäiset kysymykset eduskuntaryhmille ryhmille ovat, kuka haluaa olla mukana ja mitä nykyisessä hallitusohjelmassa pitäisi muuttaa, että edellytykset syvempiin neuvotteluihin ovat olemassa, Sipilä kuvasi eilen tulevaa rooliaan.
Hallituskriisiä ryhdytään selvittelemään siitä lähtökohdasta käsin, että eduskunnan sisältä löytyy puolueita korvaamaan perussuomalaiset hallitusyhteistyössä.
Todennäköisimpien uusien hallituskumppanien, Kristillisdemokraattien ja RKP:n eduskuntaryhmät kokoontuvat tänään.
Sdp, Vihreät ja vasemmistoliitto ovat puolestaan viestittäneet, etteivät lähde nykyhallituksen raunioille vaan toivovat uusien vaalien ratkaisevan tulevan hallituspohjan.