Kristillisdemokraattien malli ei paaluta sitä, mikä hoitomuoto on lapselle se paras, vaan se korostaa perheiden valinnanvapautta. Lapsen etu toteutuu varmimmin, kun perheillä on mahdollisimman laaja vapaus valita eri hoitomuotojen välillä. Se tarkoittaa, että erilaisia hoitomuotoja tuetaan tasaveroisesti ja vanhempainvapaisiin lisätään joustoja. Perheet itse tuntevat lapsensa parhaiten, annetaan siis perheiden päättää.

Keskustelu perhevapaiden ja lastenhoidon tukien uudistamisen tarpeesta on ollut viime vuosina vilkasta, mutta pyörinyt vahvasti naisten työmarkkina-aseman ja palkkatasa-arvon ympärillä.  KD:n perhereformi lähtee lapsen edusta. Jo YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan kaikki lapsia koskeva päätöksenteko on tehtävä lapsen edun näkökulmasta. Perhevapaissa ja lastenhoidossa lapsen edun on oltava itsestään selvä lähtökohta.

Päiväkotihoitoa tuetaan nyt eniten

Tällä hetkellä yhteiskunta ohjaa perheitä laittamaan lapset päivähoitoon, joka tapahtuu suurissa lapsiryhmissä päiväkodeissa. Päiväkotihoitoon kuluu ylivoimaisesti eniten veroeuroja, erityisesti kaikkein pienimpien, alle kolmevuotiaiden lasten kohdalla. Vuosikulut nousevat kaikkiaan yli 17 000 euron. Vaikka asiakasmaksut ja kunnallisverot otetaan huomioon, kulut katetaan vasta yli 50 000 euron vuosituloilla. Jos päivähoitoikäisiä lapsia on useita, tämäkään tulotaso ei riitä. Kotihoito on pienten lasten kohdalla kokonaistaloudellisesti edullisinta, ja siksi kaikki heikennykset kotihoidon tukeen tuovat yhteiskunnalle lisäkustannuksia lasten siirtyessä päiväkotihoitoon.

KD:n perhereformissa puolustetaan perheiden vapautta valita lapselle hoito pienemmissä ryhmissä tai kotona. Kasvatuspsykologit ovat harvinaisen yhtä mieltä siitä, että kotihoito tai hoito pienessä ryhmässä on pienimpien lasten kehitykselle paras vaihtoehto. Siksi yhteiskunnan ei pidä tietoisesti ohjata perheitä siihen suuntaan, että yhä useamman alle kolmevuotiaan lapsen hoito toteutuu suuressa lapsiryhmässä.

Taaperobonus toisi valinnanvapautta perheille

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah esitteli KD:n hoitorahamallin 21.4. medialle. Mallissa ehdotetaan niin sanottua taaperobonusta, eli lapsikohtaista 350 euron kuukausittaista hoitorahaa sen jälkeen, kun ansiosidonnaiset vanhempainpäivärahat päättyvät. Ajatuksena on, että raha seuraa lasta. Perhe voisi käyttää taaperobonusta joustavasti joko hoivapalvelujen ostamiseen tai kotihoitoon.

Perhe voisi käyttää taaperobonusta joustavasti joko hoivapalvelujen ostamiseen tai kotihoitoon.

Tuki voitaisiin maksaa esimerkiksi lapsilisän korotusosana tai suoraan palveluntuottajalle, edellyttäen hoitosopimusta. Porrastuksia tarvittaisiin esimerkiksi esikouluikäisten tai osa-aikaisen hoidon kohdalla. Tukea ei maksettaisi yhtä aikaa työttömyyskorvauksen tai ansiosidonnaisten vanhempainetuuksien kanssa. Taaperobonus korvaisi kaikki nykyiset lasten hoidon tuet.

Uudistuksella vahvistettaisiin perheiden valinnanvapautta kunnallisen päivähoidon, yksityisen hoidon tai itse kotona toteutetun lastenhoidon välillä. Hyötyjinä tässä mallissa olisivat erityisesti epätyypillisissä työsuhteissa olevat ja pätkätöitä tekevät sekä itse lapsen hoidon järjestävät ja monilapsiset perheet.  Keikkatöiden vastaanottaminen sekä osa-aikaisen työn tekeminen helpottuisi.

KD:n malli on kustannusneutraali rakenneuudistus. Taaperobonuksen tuomat lisäkulut lasten kotihoidosta katettaisiin pienten lasten siirtymillä kunnallisesta päivähoidosta muihin hoitomuotoihin, jotka ovat kokonaiskustannuksiltaan edullisempia. Vanhempainvapaat säilyisivät KD:n reformissa lähes ennallaan. Joustoa ja päiviä kuitenkin lisättäisiin. Esimerkiksi isä ja äiti voisivat pitää vapaita nykyistä enemmän samaan aikaan.

Maksuton varhaiskasvatus

KD:n perhereformiin on yhdistettävissä ajatus siitä, että yhä suurempi osa suomalaislapsista osallistuisi varhaiskasvatukseen. Paras keino lasten kouluvalmiuksien vahvistamiseen olisi maksuttoman esiopetuksen aikaistaminen alkamaan viisi- tai neljävuotiaasta. Samalla päivähoitomaksut alenisivat. Alle kolmevuotiaiden lasten kohdalla ei sen sijaan ole uskottavaa puhua ammatillisen varhaiskasvatuksen tarpeesta. Kasvatuspsykologiasta ei saa tällaiselle tarpeelle tukea. Tavallinen perhearki sisältää riittävät elementit pienen lapsen tasapainoiselle kasvulle, ellei perheellä ole erityistä tuen tarvetta.

Joustamattomat kiintiömallit

Työelämä on murroksessa ja yhä useampi lapsiperheen vanhempi tekee töitä epätyypillisissä työsuhteissa. Työtä tehdään kaikkina viikonpäivinä ja kaikkina vuorokauden aikoina. Tämä kehitys ei ole KD:n näkökulmasta toivottavaa. Olemme aina puhuneet yhteisten vapaapäivien merkityksestä perhe-elämälle ja yhteisöllisyydelle. Mutta tämä kehitys on otettava huomioon, kun lastenhoidon malleja luodaan.

Julkisessa keskustelussa suurta huomiota on saanut niin kutsuttu 6+6+6-malli, jonka variaatioita ovat miltei kaikki uudet esitetyt perhereformimallit. Siinä luovuttaisiin kokonaan kotihoidon tuesta ja ansiosidonnaisia vanhempainpäivärahakausia pidennettäisiin. Sekä äidille että isälle olisi oma puolen vuoden kiintiö sekä lisäksi puoli vuotta vapaasti jaettavissa. Kotihoidon tuettu mahdollisuus päättyisi lapsen ollessa 1,5-vuotias. Eräissä mallin variaatioissa tukea olisi mahdollista jakaa pidemmälle ajanjaksolle ja kotihoidon mahdollisuus olisi pidempi. SAK:n esityksessä joustavuus on viety pisimmälle tuomalla mahdollisuuksia jakaa tukijaksoja sekä siirtää niitä vanhemmalta toiselle. SAK:n mallissa kotihoidon mahdollisuus säilyisi lapsen kolmevuotispäivään saakka.

Kiintiömallit ovat ongelmallisia viedä lainsäädäntöön. Mitä monimuotoisempi on työelämä ja perhemuodot, sen vaikeammaksi käyvät joustamattomat kiintiömallit.

Kiintiömallit ovat ongelmallisia viedä lainsäädäntöön. Mitä monimuotoisempi on työelämä ja perhemuodot, sen vaikeammaksi käyvät joustamattomat kiintiömallit. Tämä todettiin viime hallituskaudella, kun osana rakennepoliittista ohjelmaa kotihoidon tuki yritettiin kiintiöittää isän ja äidin osuuksiin. Seurauksena olisi ollut vanhempien työnteon ja hoitovastuun lisäsääntely. Lakiin olisi tullut jopa niin kutsuttu ”mummikielto”, eli isovanhempien mahdollisuus hoitaa säännöllisesti lapsenlapsiaan olisi rajattu pois.

Kiintiömallit edellyttävät, että lapsen kulloinenkin hoitaja määritellään eri ajankohtina ja hoitotarpeen ymmärretään koskevan vain virka-aikaa. Nämä ajatukset ovat arkielämälle vieraita. Huolenpito lapsista on vanhempien velvollisuus ympäri vuorokauden, kaikkina viikonpäivinä. Huoleen ja hoivaan tarvitaan molempia vanhempia ja usein myös muuta hoitoapua, kuten isovanhempia tai vanhempien sisaruksia.

Miksi äidit valitsevat kotihoidon?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisi kolme vuotta sitten tutkimuksen, miksi juuri äidit valitsevat lasten hoitamisen kotona (Johanna Närvi: Äidit kotona ja työssä – perhevapaavalinnat, työtilanteet ja hoivaihanteet, 2014, s. 549-551). Tutkimuksen johtopäätökset olivat seuraavat. ”Riippumatta siitä, oliko äiti jo työssä vai hoitiko äiti lasta parhaillaan, halu viettää enemmän aikaa lapsen kanssa (96 % äideistä) sekä kotihoidon tärkeys pienelle lapselle (89 %) olivat suosituimmat syyt kotihoitoon.” ”Äitien lapsenhoidon motiiveissa korostuvatkin ansiotyön saatavuuden tai sen piirteiden sijaan yksilölliset toiveet, oma halu hoitaa lasta ja lapsen edun ajatteleminen.”

Kotihoidon tukea voivat vapaasti hakea sekä isät että äidit, mutta äidit ovat hakeneet sitä huomattavasti useammin. Kyseessä on tutkitusti lähes poikkeuksetta äidin oma arvovalinta, halu olla lapsen kanssa. Luotammeko naisten itsenäiseen harkintakykyyn vai tarvitsevatko he yhteiskunnan holhousta valinnoilleen? Onko yhteiskunnan tehtävä komentaa naisia sen enempää koteihin kuin kodeista pois? Aito tasa-arvo kohtelee ja kunnioittaa naista aikuisena, päätöksentekokykyisenä ihmisenä, eikä tee päätöksiä naisen puolesta.

Luotammeko naisten itsenäiseen harkintakykyyn vai tarvitsevatko he yhteiskunnan holhousta valinnoilleen? Onko yhteiskunnan tehtävä komentaa naisia sen enempää koteihin kuin kodeista pois? Aito tasa-arvo kohtelee ja kunnioittaa naista aikuisena, päätöksentekokykyisenä ihmisenä, eikä tee päätöksiä naisen puolesta.

Yhteiskunnan lapsimyönteisyyttä on lisättävä, sillä syntyvyys on laskenut Suomessa hälyttävän alhaiselle tasolle. Arvokeskustelua tarvitaan. On arvostettava naisia, jotka tahtovat saada lapsia ja hoitaa heitä. Samalla on vahvistettava viestiä isän korvaamattomasta arvosta lapsen arjessa. Moittiva keskustelu lasten kotihoitoa kohtaan ei lisää naisten intoa äitiyteen.

Maahamme pitää julistaa pesimisrauha myös ihmisille.

 

Kirjoittaja Sonja Falk on Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän poliittinen sihteeri ja lahtelainen kaupunginvaltuutettu.