Norja äänesti nykyisen hallituksensa jatkokaudelle

12.9.2017 klo 09:11 Politiikka Samuli Rissanen

Norjassa konservatiivipuolueen Erna Solberg on kutsunut edistyspuolueen, kristillisdemokraattien ja liberaalipuolue venstren johtajat neuvotteluihin hallitusyhteistyön jatkamisesta.

Norjan pääministeri Erna Solberg kutsui hallituspuolueiden johtajat neuvotteluihin sen jälkeen, kun lähes kaikki parlamenttivaalien äänet oli saatu laskettua.

Norjan parlamenttiin eli suurkäräjille porvaripuolueet ovat saamassa 89 paikkaa, kun punavihreät puolueet jäivät 80 paikkaan. Enemmistöön 169-paikkaisella suurkäräjillä tarvitaan 85 paikkaa.

Norjan parlamenttiin eli suurkäräjille porvaripuolueet ovat saamassa 89 paikkaa, kun punavihreät puolueet jäivät 80 paikkaan. Enemmistöön 169-paikkaisella suurkäräjillä tarvitaan 85 paikkaa.

Solbergin mukaan lähtökohdat neuvotteluille ovat hyvät, vaikka konservatiivipuolue Høyre menetti kannatustaan 1,7 prosenttiyksikköä.

Maan suurin puolue Työväenpuolue koki vaaleissa vielä merkittävämmän tappion, kun sen kannatus laski 3,4 prosenttiyksikköä vuoden 2013 vaaleista.

Norja syrjäseutujen puolta pitävä keskustapuolue on vaalien suurin voittaja. Keskusta lähes tuplasi kannatuksensa vuoden 2013 vaaleista. Nyt puoluetta äänesti 10,3 prosenttia norjalaisista.

Kristillisdemokraattien (Krf) kannatus laski edellisistä vaaleista 1,4 prosenttiyksikköä ja oli nyt 4,2 prosenttia. Kristillisdemokraatit menettivät kaksi paikkaa ja puolueella on nyt kahdeksan edustajaa suurkäräjillä.

Pääministeri Solbergin konservatiivipuolueen ja populistisen edistyspuolueen muodostama hallitus on ollut vallassa vuoden 2013 vaaleista lähtien kristillisdemokraattien ja liberaalin venstren tuella.

Solberg sanoi kiitospuheessaan, että he saivat neljä vuotta lisää, koska he ovat tehneet tulosta.
– Tämä on työvoitto. Se on yhteistyötä, Solberg sanoi voittopuheessaan.

Norjassa äänestettiin parlamenttivaaleissa maanantaina.

Vaalikampanjan aikana kuumiksi nousseita kysymyksiä olivat muun muassa Norjan öljypolitiikka, maahanmuuttopolitiikka ja varallisuusveroon liittyvät kysymykset.

Lähteet: NRK, YLE, STT

Ylös