Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen arvioi, että EU:n integraatio on edennyt jo niin pitkälle, että jäljellä on vain vaikeita kysymyksiä, jossa julkisten menojen rakenteiden ja federalististen järjestelmien mukaantuloa ei enää voida välttää.

Ulkopoliittisen instituutin johtajan Teija Tiilikaisen mukaan kysymys EU:n tulevaisuudesta on ajankohtainen Iso-Britannian EU-kansanäänestyksen seurauksen eli Brexitin jäljiltä. Jäljelle jäävien unionin jäsenmaiden on osoitettava positiivista dynamiikkaa ja yhtenäisyyttä.

Tosiasiassa unionin toimivallan ja yhtenäisyyden vahvistaminen tapahtuu tilanteessa, jossa EU on merkittävällä tavalla rapautumassa.

Tiilikaisen mukaan keskustelun alla olevat muutoksetkin ovat melko vähäisiä; niillä paikataan aiempien, integraatiota vahvistavien toimien kariutumista.

Integraation vastustus on Tiilikaisen mukaan hurmoksellista nationalismia, kun taas integraatioon sitoutuneiden puhe teknistä ja käytännöllistä

Sen sijaan hienoista muutosta on tapahtunut EU:n valtasuhteissa. Kysymys on siitä, kuka näyttää unionille muutoksen suuntaa ja laatii uudistusehdotukset.

Tiilikaisen mukaan EU-komissio on vahvistanut otettaan, kun taas jäsenmaiden päämiehistä koostuva Eurooppa-neuvosto on jäänyt taka-alalle. Entistä ehompi Saksa-Ranska akseli vaikuttaa vahvasti EU:n valtasuhteisiin.

EU:n yhtenäistäminen on edennyt Tiilikaisen mukaan niin pitkälle, että jäljellä on ainoastaan vaikeita kysymyksiä. Kysymyksiä julkisten menojen rakenteiden ja federalististen järjestelmien luomisesta ei voida enää välttää.

Agendalla on erityisesti EMU:n eli valuuttaunionin poliittinen vahvistaminen sekä EU:n ulkorajojen yhtenäistäminen. EMU:n poliittinen vahvistaminen tarkoittaa valuuttaunionin instituutioiden yhtenäistämistä ja lujittamista eli kenties omaa valuuttarahastoa, yhteistä budjettia ja veroja. EMU:n poliittisen johtamisen lujittamiseksi on ehdotettu jopa omaa parlamenttia. Tämä on ollut erityisesti Ranskan agendalla.

Ulkorajojen yhtenäistäminen tarkoittaisi yhteistä puolustusta, sotilaallisia voimavaroja ja puolustusteollisuutta. Kriisinhallinnasta siirryttäisiin alueen, kansalaisten ja rajojen turvallisuuden takaamiseen.

Unionin integraatio on eritahtista ja EU:n vastustaminen on periaatteellista.

Integraation vastustus on Tiilikaisen mukaan hurmoksellista nationalismia, kun taas integraatioon sitoutuneiden puhe teknistä ja käytännöllistä.

– Näiden kahden narratiivin välinen ero on merkittävä ja hyödyttää tällä hetkellä toista osapuolta, Tiilikainen huomauttaa.