Länsimetron asemien ja radan hallinta luovutettu HKL:lle

4.10.2017 klo 08:15 Kotimaa KD Lehti

Länsimetro saattaa aloittaa liikenteen jo tässä kuussa. Tiistaina asemat ja rata siirrettiin HKL:n hallintaan.

Länsimetro Oy ja HKL allekirjoittivat eilen tiistaina 3. lokakuuta pöytäkirjan, jolla siirrettiin länsimetron asemat ja rata HKL:n hallintaan. Käytännössä hallinnan siirto merkitsee, että HKL pääsee nyt aloittamaan täysimittaisesti matkustajaliikennettä edeltävän ns. tuotannon esivaiheen.
Länsimetro Oy:n vastuulla on vielä tehtäviä, jotka Länsimetro Oy viimeistelee vielä tuotannon esivaiheen kestäessä ennen matkustajaliikenteen aloittamista. Näiden tehtävien suorittaminen on aikataulutettu.

Liikenteelle avaaminen edellyttää, että riittävä määrä koeajopäiviä on toteutunut onnistuneesti.

Kahdeksan asemaa ja rata teknisine järjestelmineen jäävät Länsimetro Oy:n omistukseen. HKL raportoi Länsimetro Oy:lle radan ja asemien käytöstä ja siihen liittyvistä huolto- ja ylläpitotehtävistä sovitulla tavalla.

Lähipäivinä HKL käynnistää kaikkien metron 52 järjestelmän yhteiskäytön sekä määräaikaishuollot ja testaukset. Järjestelmät ohjaavat mm. länsimetron kiinteistötekniikkaa, valvontaa, liikennöintiä, rataa ja turvallisuutta. Koekäyttämällä järjestelmät pyritään varmistamaan niiden häiriötön toiminta ja sitä kautta sujuva liikenteen aloitus.

Lisäksi tuotannon esijakson aikana ajetaan vielä lisää koeajoja koko metrolinjalla.

Ennen kuin matkustajaliikenne voidaan aloittaa, tulee tuotannon esivaiheessa toteutua yhtenäinen kahden viikon häiriötön jakso sen jälkeen kun matkustajaliikenteen aloittamisen esteet on poistettu ja tarpeelliset testaukset on tehty. Liikenteelle avaaminen edellyttää, että riittävä määrä koeajopäiviä on toteutunut onnistuneesti. Matkustajaliikenteen aloituksesta päättää tämän jälkeen HSL.

Helsingin ja Espoon metrolinjakartta länsimetron avaamisen jälkeen. Siihen asti Ruoholahti on läntisin asema.

Ylös