– Ihmisen parantelu tarkoittaa kaikkia yrityksiä väliaikaisesti tai pysyvästi voittaa nykyiset ihmisruumiin rajoitukset luonnollisin tai keinotekoisin menetelmin. Se on teknisten keinojen käyttöä valita tai muuttaa ihmisen ominaisuuksia ja kykyjä, vaikka muutos ei ylittäisi nykyisen ihmiskunnan nykyisiä ominaisuuksia tai kykyjä.

Tällaisen määritelmän antoi oikeustieteen tohtori ja Pisan SSSA-yliopiston professori Andrea Bertolini ajatushautomo Kompassin seminaarissa.

Ihmisen parantelu on nimittäin tullut mahdolliseksi monin eri tavoin. Aihe on kiivaan pohdinnan alla, koska tekninen kehitys voi mahdollistaa ihmiselle vaikkapa kyvyn häneen yhdistetyn laitteen avulla nähdä tai tuntea sähkömagneettisia kenttiä.

– Ongelmallista eivät ole tekojäsenet, jotka korvaavat esimerkiksi onnettomuuksissa menetettyjen jäsenten toimintakykyä. Eri asia on, jos käsi leikataan irti ja tilalle asennetaan paljon voimakkaampi ja kykenevämpi robottikäsi.

Bertolinin mukaan transhumanistit, jotka erityisesti ajavat ihmisen parantelua, esittävät keskusteluissa sen olevan jatkumo pienistä paranteluista suurempiin.

– Heidän mukaansa nytkin ihmisen suorituskykyä parannellaan esimerkiksi silmälasein tai kemiallisesti vaikkapa kahvia ja sokeria nauttimalla. Mutta kyseessä ei ole jatkumo, jossa pysyvämmät ja merkittävämmät muutokset olisivat ongelmattomia. Jos saan takaisin menetetyn ominaisuuden, se ei ole parantelua, jos saan uuden kyvyn, se on.

On kuitenkin vaikeaa määritellä, mikä on normaalia ja mikä erityiskyky

On kuitenkin vaikeaa määritellä, mikä on normaalia ja mikä erityiskyky.

Kansainvälinen transhumanismi-liike ajaa ihmisen parantelua joko biologisesti perintötekijöitä muuttamalla tai yhdistämällä tekniikan avulla ihminen tietokoneisiin, robotteihin tai erilaisiin laitteisiin.

Bertolini oikeusoppineena haluaa selventää tilannetta ja perusteli seminaarissa kritiikkiään transhumanistien pyrkimyksiä kohtaan.

Varsinkin transhumanistien esitykset perimän muuttamisesta ja parhaiden perintötekijöiden valinnasta nostavat hänen ihonsa kananlihalle.

– Ei voida sallia kaikkea, mikä on teknisesti mahdollista, sanoi Bertolini ja hahmotteli kahden eri suhtautumistavan eroja. Toista hän kutsui biokonservatiiviseksi ja toista transhumanistiseksi.

Bertolini tarkasteli näitä kahta lähestymistapaa ensin filosofisesti sen kautta, mikä on ihminen, mikä on ihmisen sisäinen luonto. Voidaanko siltä pohjalta rakentaa perusteltua ja toimivaa oikeuskäytäntöä?

– Essentialistien mukaan voidaan määritellä muuttumaton joukko ominaisuuksia, jotka ovat välttämättömiä ja yhdessä riittäviä ihmisluonnon määrittelemiseksi. Toisaalta mitään tällaisia ominaisuuksia ei voida määritellä evoluutiobiologian mukaan.

– Nomologisen näkökannan mukaan se, että ihmisestä voidaan tehdä monia yleistyksiä, antaa meille oikeuden päätellä, että todellakin on olemassa joukko ominaisuuksia, jotka ovat ihmiselle tyypillisiä, vaikka ne eivät ole välttämättömiä eivätkä yhdessä riittäviä ihmisen tunnistamiseksi.

Bertolini lisää, että evoluutiobiologia ei voi tuottaa kertomusta ihmisten kulttuurista, joka lopultakin erottaa ihmisen eläimistä.

On lopetettava jakamasta ihmistä kahtia sieluun ja ruumiiseen.

Vaikka pysyviä ihmisluonnon ominaisuuksia ei kyettäisi määrittelemään, sellainen voi olla olemassa. On kuitenkin lopetettava jakamasta ihmistä kahtia sieluun ja ruumiiseen. Hän vetosi Korinttilaiskirjeeseen, jonka mukaan ihminen on ruumiin ja sielun kokonaisuus.

– Samalla tavoin, kuin ihmiset voivat muokata tekniikkaa, myös tekniikka muokkaa ihmistä vuorovaikutuksessa, selitti Bertolini ja esitti yksinkertaisen esimerkin omasta elämästään.

– Ennen kännykkäaikaa opettelin puhelinnumerot ja kartat ulkoa, nyt olen siirtänyt muistini kännykkään ja myös suunnistan kännykän avulla.

– Minä yhdessä kännykkäni kanssa olen erilainen kuin minä ilman kännykkääni.
Voidaan siis tehdä johtopäätös, että vaikka olisi erityinen ihmisluonto, se ei ole muuttumaton ja vapaa meitä muovaavan tekniikan vaikutuksesta.

Transhumanistit puhuvat sairauksien voittamisesta, jopa ikuisesta elämästä, joko irtautumalla ruumiista lataamalla aivojen sisältö tietokoneelle, tai jatkuvasti uusimalla elimiämme.

– Kuitenkin luonnolliseen ihmisluontoon kuuluu haavoittuvuus. Kun olemme yhteydessä toisiin, olemme jatkuvasti alttiina monille riskeille. Ihminen on olemukseltaan haavoittuvainen ja tekniikka antaa keinoja muokata haavoittuvuuksiamme.

Tekniikan kehitys voi olla erittäin hyvä asia ja korjata haavoittuvuuksiamme, kuten antibiootit sairauksia, mutta samalla luomme uusia ongelmia ja haavoittuvuuksia.

– Me voimme valita, millaisia haavoittuvuuksia haluamme ja millaisia emme. Pitää pohtia hyötyjä ja haittoja ja ennakoida millaisia uusia ongelmia ja haavoittuvuuksia voi nousta valintojemme seurauksina.

Jos saisimme valita, millaisella tekniikalla edistäisimme kykyjämme, meidän pitäisi miettiä, mitkä kyvyt ansaitsisivat tulla kehitetyiksi sosiaalisten, oikeudellisten, eettisten ja uskonnollisten arvojen perusteella.

Jos saisimme valita, millaisella tekniikalla edistäisimme kykyjämme, meidän pitäisi miettiä, mitkä kyvyt ansaitsisivat tulla kehitetyiksi sosiaalisten, oikeudellisten, eettisten ja uskonnollisten arvojen perusteella.

Bertolini teki näistä pohdinnoista johtopäätöksen, että ihmisluonto on käsite, jota ei pidä torjua sisäisesti ristiriitaisena.

– Silti tekniikka muovaa sitä, eikä se välttämättä anna parasta perustaa tekniseen kehitykseen puuttumiselle. Teknologian valintakriteerinä pitäisi olla mitä ihmisen kykyjä halutaan kehittää, se on poliittinen kysymys ja avoin keskustelulle.

Hän piti riittävään tietoon perustuvaa ihmisen omaa suostumusta myyttinä, sillä emme osaa arvioida valintojemme seurauksia.

– Yksilön valinnat vaikuttavat koko yhteiskuntaan ja tuleviin sukupolviinkin.

Ihmisarvo on kaikkien muiden oikeuksien ja vapauksien perusta.

Yksilön suostumus huonon valinnan tekemiseen ei poista siihen sisältyvää ihmisarvon loukkausta. Ihmisarvo on kaikkien muiden oikeuksien ja vapauksien perusta.

– Se ei ole oikeus vaan objektiivinen periaate, joka ei vaadi ihmisluonnon määrittelyä. Ihmisarvo on perusta, jota ei voida todistaa, mutta se on itsestään selvä. Sitä käytetään lainsäädännössä esimerkiksi perustelemaan miksi kuollutta ruumista tulee kohdella arvokkaasti.

Ihmisarvoon vedotaan esimerkiksi EU:n perusoikeuksien julistuksessa 1. artiklassa. Se on loukkaamaton ja sitä pitää kunnioittaa ja suojella. Lissabonin sopimuksessa eli Euroopan unionin perussopimuksessa sanotaan, että:

”Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä eurooppalaisessa yleissopimuksessa taatut ja jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuvat perusoikeudet ovat yleisinä periaatteina osa unionin oikeutta.”

Bertolinin johtopäätös on, että ihmisarvolle pitää määritellä myönteinen sisältö, joka asettaa rajat itsemääräämisoikeudelle.

Toisaalta perusoikeuksien julistuksen 20 artiklassa määritellään kaikkien tasa-arvo lain edessä.

– Tasa-arvo ei kuitenkaan ole riittävä peruste rajoittaa vapautta ja itsemääräämisoikeutta tai ratkaista ihmisen parantelemiseen liittyviä ongelmia.

Bertolini ei ole vielä hionut ajatuksiaan lopulliseen muotoon, mutta ehdotti alustavia johtopäätöksiä siihen, miten kysymykset ihmisen parantelusta voitaisiin järjestyneesti ratkaista.

– Kysymyksiä ihmisen parantelusta pitää tarkastella tapauskohtaisesti. On etsittävä ratkaisua yhteisten menettelytapojen kautta. On noudatettava varovaisuusperiaatetta, jotta vältytään ongelmilta tulevaisuudessa, erotellaan peruutettavissa olevat muutokset peruuttamattomista ja harkitaan ratkaisun vaikutusta tuleviin sukupolviin ja koko yhteiskuntaan, esitti Andrea Bertolini.