KD Nuoret vaatii, että ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä on luovuttava

30.10.2017 klo 09:49 Politiikka KD Lehti

Kuluvan vuoden aikana ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden lakkauttamista on vaadittu useilta eri tahoilta. KD Nuoret on ottanut kantaa pakkojäsenyyden ongelmallisuuteen jo vuonna 2011 ja haluaa taas nostaa näkemyksensä esiin osana käytävää keskustelua.

KD Nuoret muistuttaa, että ylioppilaskunnat on lainsäädännössä katsottu julkisoikeudellisiksi yhteisöksi, mutta nykyisellään ne toimivat pitkältä yhdistysten tavoin.

Erityisen ongelmallisena KD Nuoret näkee sen, että ylioppilaskunnat ovat ottaneet kantaa muihinkin kuin opiskelijapolitiikkaan ja opiskelijoiden edunvalvontaan liittyviin kysymyksiin. Ylioppilaskuntien jäsenet kannattavat jäsenmaksullaan myös näitä ulostuloja.

– Pakkojäsenyys rikkoo todellisuudessa perustuslaissa turvattua yhdistysmisvapautta, KD Nuorten vuoden alussa aloittava puheenjohtaja Aleksi Sarasmaa sanoo.

– Pakkojäsenyys rikkoo todellisuudessa perustuslaissa turvattua yhdistysmisvapautta, KD Nuorten vuoden alussa aloittava puheenjohtaja Aleksi Sarasmaa sanoo.

Ylioppilaskuntien pakkojäsenyys asettaa myös yliopistojen opiskelijat eriarvoiseen asemaan suhteessa muihin korkeakouluopiskelijoihin, sillä ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien jäsenyys on vapaaehtoista. Kun Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön palvelut tulevaisuudessa laajennetaan koskemaan myös ammattikorkeakouluopiskelijoita, ei pakkojäsenyyttä voida kestävästi perustella opiskelijoiden terveydenhuollon järjestämisellä.

– Lainsäädäntöä on pikimmiten muutettava siten, että ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä luovutaan. Näin toteutetaan yhdistymisvapautta ja saatetaan tässä suhteessa kaikki korkeakouluopiskelijat yhdenvertaiseen asemaan keskenään, Sarasmaa vaatii.

Ylös