Sari Tanus surullisena: ”Hallituksen alkoholipolitiikka tulee meille kalliiksi” 

15.12.2017 klo 16:17 Politiikka Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien lääkäri-kansanedustaja Sari Tanus kummeksuu alkoholilain valmistelussa saatujen lausuntojen täydellistä sivuuttamista.

Kristillisdemokraattien tamperelaiskansanedustaja, lääkäri Sari Tanus tyrmistyi hallituksen alkoholilain valmistelusta. Erityistä kritiikkiä sai etämyyntipykälän ”unohtaminen”.

Tanus oli päätöksen jälkeen sekä tyrmistynyt että murheissaan.

–  Tosi surullista, Tanus sanoi KD-Lehdelle. Hän kertoo olleensa eilisiltana ja viime yönä lähes kahdeksan tuntia yhteen menoon istuntosalissa.

Häneltä väliin jäi kokonaan esimerkiksi Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän ja puoluetoimiston yhteinen joulujuhla – jossa muutama kansanedustaja ehti vain piipahtamaan.

Tanus oli päätöksen jälkeen sekä tyrmistynyt että murheissaan.

Tanus pelkää, että Kokoomuksen ajama esitys romuttaa Alkon monopoliaseman ja mahdollistaa laajamittaisen verojen kiertämisen.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsenenä toimiva Tanus kertoo, että esitys alkoholin etämyynnistä vietiin valiokunnassa läpi ilman lausuntokierrosta ja kunnollista valiokuntakäsittelyä.

–  Hallituspuolueet siirsivät näin lainsäädäntövastuuta oikeusistuimelle. Mikäli alkoholin etämyynti todetaan oikeusistuimissa lailliseksi, tämä alkoholipolitiikan muutos on dramaattisempi kuin mikään muu nyt tehdyistä muutoksista alkoholilakiin. Käytännössä se on tuhoisa sekä kansanterveyslähtöiselle alkoholipolitiikalle että kotimaisille tuottajille, Tanus kritisoi.

Tanus uskoo, että lakimuutos aiheuttaa suuria lisäresurssitarpeita poliisille ja sosiaaliviranomaisille.

– Uuden alkoholilain lapsivaikutusten arvioinnit tehdään perheissä eri puolilla Suomea, Sari Tanus lausuu surullisena.

 

Ylös