Syöpää sairastava 14-vuotias Milla pääsee Lappiin – keräys herkisti perheen

17.12.2017 klo 11:20 Kotimaa Kristiina Kunnas

Joensuun Mailan keräys onnistui ja 14-vuotias syöpää sairastava Milla on pääsemässä Levin lasi-igluihin perheen kanssa.

Joensuun Maila lähti marraskuun lopussa mukaan Westpro4U:n alulle laittamaan hyväntekeväisyyskampanjaan keräämään varoja syöpää sairastavalle 14-vuotiaan Millalle, jonka unelmana on päästä Levin lasi-igluihin lomalle perheensä kanssa.

JoMan toimistolla tartuttiin yhdessä tuumin kampanjaan, jossa varoja kerättiin myymällä jätkänkynttilöitä 10 eurolla innokkaan pesäpallon seuraajan ja Joensuun Mailan fanin Millan hyväksi.

Kaikki yli 700 jätkänkynttilää myytiin viidessä päivässä loppuun ja 8. joulukuuta JoMa lahjoitti Millalle ja hänen perheelleen koko myyntituoton, 7 360 euroa.

–  Olen aivan sanaton, myöntää Millan äiti Maija Silvennoinen.

– Olimme jo keräyksen alkaessa koko perhe hämmentyneitä myös siksi, kun maailmassa on niin monta muutakin apua tarvitsevaa. Milla on itsekin aina sanonut että en mie tarvii…

Silvennoinen on Liperin kunnanvaltuutettu ja KD:n pitkäaikainen aktiivi, mutta myös kahden tyttären ja yhden pojan äiti.

Nuorempi tytär, 14-vuotias Milla, sairastaa parantumatonta syöpää. Kasvain on niin hankalassa kohdassa Millan päässä, että sitä ei voida leikata. Lääkärit eivät ole toiveikkaita.

Tämä lahjoitus kyllä ylitti kaikki odotukset. Itse asiassa me olemme ainoastaan toivoneet rukoustukea. – Millan äiti Maija Silvennoinen

Milla pelasi ennen sairastumistaan pesäpalloa.

– Kun ystävät olivat kertoneet pesäpalloseuralle Millan sairaudesta, JoMa lahjoitti Tuomas Jussilan pelipaidan Millalle, Maija Silvennoinen kertoo.

14-vuotias Milla Silvennoinen sai tietämättään taakseen auttamiskampanjan, joka haluaa lähettää hänet unelmamatkalle Lappiin. (Kuva Juho Korpela)

Millan vanhemmat kannattavat JoMaa, ja ovat osallistuneet myös fanimatkalle.

Kesällä JoMa järjesti hyväntekeväisyysottelun Pohjois-Karjalan Syöpälapset Sykkyrälle.

– Milla oli tuolloin palkintojenjakajana. Emme vielä tienneet taudin uusiutuneen. Musertavat uutiset tulivat heinäkuussa.

Silvennoisen perheessä on valittu avoin tiedotuslinja.

– Olen halunnut julkisesti viestiä perheemme tilanteesta. Näin on ollut helpompi olla, eikä ole tarvinnut selitellä itkuisia silmiään, Maija Silvennoinen kertoo.

– Nämä ovat asioita, joita ei kellekään toivoisi. Silti luotan rukouksen voimaan ja siihen, että Jumalan tahto toteutuu elämässämme. Vaikeinta on ollut rukoilla juuri sitä kohtaa Isä meidän -rukouksessa.

– Tämä lahjoitus kyllä ylitti kaikki odotukset. Itse asiassa me olemme ainoastaan toivoneet rukoustukea, Maija Silvennoinen sanoo.

– Te olette kokeneet kaikenlaista ja vähän liikaakin. Nauttikaa tästä, lahjan luovutustilaisuudessa sanottiin Silvennoisen perheelle.

Ylös