Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän pääsihteeri Merja Eräpolku teki itsenäisyyspäivänä tunteita pintaan nostaneen retken sankarihaudoille.

Suomi 100 -juhlapäivä oli jo illassa, kun vihdoin pääsin etsimään isosetääni Aarnea, jonka olemassaolosta en ollut aiemmin tietoinen. Sammatin sankarihaudoista jokaisella oli seurakunnan puolesta kynttilä, muutamilla toinenkin. Jäljistä päätellen en ollut ensimmäinen, joka oli etsinyt oikeaa kiveä hentoisen pulverilumen peittämistä.

Talvisodan viimeisinä hetkinä kranaatti-iskussa räjähtänyt perheetön isosetä löytyi – tai siis hänen nimilaattansa. Hän oli vapaaehtoisena lähtenyt korsusta viemään haavoittunutta joukkuekaveriaan sidontapaikalle, kohtalokkain seurauksin. Kotitila oli jäänyt vaille isäntää ja myöhemmin myyty.

Suvuissamme on monia Aarnen kaltaisia jälkipolville tuntemattomaksi jääneitä sotilaita. Niitä nuoria ja myös perheellisiä, jotka menettivät tulevaisuutensa meidän hyväksemme.

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuva on tuonut sodan (mielettömyyden) koskettavalla tavalla jälleen silmiemme eteen. Se on pistänyt miettimään historiaa omien läheistemme kautta. Yksittäiset elämänkohtalot kertovat koko kansan tarinaa. Suvuissamme on monia Aarnen kaltaisia jälkipolville tuntemattomaksi jääneitä sotilaita. Niitä nuoria ja myös perheellisiä, jotka menettivät tulevaisuutensa meidän hyväksemme.

100 vuotta on lopulta kovin vähän. Omista isovanhemmistani kolme oli syntynyt jo ennen itsenäistymistä. Ja minäkin, mielestäni vielä nuori nainen, olen elänyt siitä ajasta puolet.

Aarnen isoveli, isoisäni Jalmari oli talvisodassa Kannaksella, pääsi takaisin ja avioitui. Jatkosodan alussa hän oli Petroskoita valtaamassa ja jälleen Venäjän suurhyökkäyksen aikaan passitettiin rintamalle. Kotiin hän tuli ilman vasemman käden nimetöntä ja jatkoi työtään kirvesmiehenä.

Kotirintamalla Meeri-mummo menetti keskosena syntyneen esikoisensa. Myöhemmin sodan keskellä syntyi isäni. Mummon veli jäi sotavangiksi, mutta pääsi takaisin. Toinen veli oli sodassa autonkuljettajana. Miehensä sairastuttua vakavasti tuli mummosta lopulta neljän pojan yksinhuoltaja ja kyläkoulun keittäjä-siivooja.

Talvisodan paukkupakkasissa Kannaksella jäätyivät Toivo-papan varpaat. Hän ei suostunut ehdotettuun amputointiin – miten olisi sitten viljellyt kotitilaa, vanhempiensa ainoa lapsi. Jatkosodassa luoti rikkoi ranteen ja teki hänestä sotainvalidin. Sotavuosina hän avioitui aiemmin pohjoisessa lottana olleen Aune-mummini – naapurikylän tytön – kanssa. Sitkeydellä hoidettiin tilan työt.

Kaikkien heidän haudoillaan kävin kiitollisena. Ehkä jo ymmärrän jotain siitä, millaisella sitkeydellä ja rohkeudella he ovat eläneet elämää eteenpäin. Jäljellä on paljon kysymyksiä, muttei enää vastauksia. Ajoissa emme ymmärtäneet kummemmin kysellä.

Niin Suomen itsenäistymisen kuin talvi- ja jatkosotien aikaan vapautemme puolesta taistelleet ja maata rakentaneet eivät saa unohtua, kun veteraanisukupolvi on pian kokonaan poissa. Sotien tuskallisia muistoja ja jälkipolville kertautuvia traumoja on monissa perheissä käsitelty vaikenemalla ja keskittyen hyvinvoinnin rakentamiseen. Ne vaikuttavat kuitenkin yhä eri tavoin, vaiettuinakin.

Juhlavuosi tarjoaa edelleenkin kimmokkeen kysellä ja jopa saada vastauksia siihen, miten isovanhempamme ovat tätä maata rakentaneet – rukoilleet, uskoneet ja toivoneet.

Presidentti Kyösti Kallion kehotus Suomen sotilaille ja Suomen kansalle jouluna 1939. Talvisota oli alkanut 30. marraskuuta.

Kehotan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat Isänmaata, lukemaan Raamattua. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingoissa ja vainoissa että rauhan päivinä ammentaneet siitä elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudestiluovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset.

”Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä” (Sananlaskut 14:34).

Rukous Suomen puolesta

Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme Sinua: Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua. Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden teiltä, jotka johtavat kansamme tuhoon.

Herra, armahda meitä.

Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan, jotka tulvivat kansamme yli ja myrkyttävät sen. Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkivaltoja vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivä sanoin ja kuvin julkisuudessa nähtävissä. Herra, sinä olet Golgatan ristillä voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös tänään, koska ylistämme Sinun nimeäsi niiden ylitse. Tähän me uskomme, sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjella ihmiset saatanalliselta eksytykseltä.

Herra, armahda meitä.

Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan  kestäviä loppuun asti. Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapahtavasta armostasi. Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että me tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.

Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme Sinun kauttasi, siihen me uskomme.

Armahda meitä. Amen.

Kyösti Kallio