Ylen presidenttikysely: Niinistön kannatus 63 prosenttia, vastaehdokkaat ovat saaneet takaisin oman puolueensa kannattajia

25.1.2018 klo 08:22 Politiikka Samuli Rissanen

Sauli Niinistön 63 prosentin kannatus riittäisi Ylen tuoreen presidenttinkyselyn perusteella kirkkaasti läpimenoon presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella sunnuntaina.

Ennakkoäänestysviikolla tehty Ylen presidenttikysely osoittaa, että Sauli Niinistön etumatka on yhä tukeva ja vaalien toinen kierros epätodennäköinen.

Niinistön kannatus oli ennakkoäänestysviikon aikana 63 prosenttia, kun valintaan vaaditaan vaalien 1.kierroksella yksinkertainen enemmistö.

Toinen kierros on mahdollinen vain, mikäli varsinaisen vaalipäivän äänet poikkeavat hyvin paljon ennakkoon annetuista

Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun tutkija Sami Borg arvioi Ylelle, että toinen kierros on mahdollinen vain, mikäli varsinaisen vaalipäivän äänet poikkeavat hyvin paljon ennakkoon annetuista.

Ennakkoon äänesti yli 1,5 miljoonaa suomalaista.

Toiseksi kyselyssä sijoittui vihreiden ehdokas Pekka Haavisto, jonka kannatus on 14 prosenttia. Jaetulla kolmossijalla ovat perussuomalaisten Laura Huhtasaari ja keskustataustainen valitsijayhdistyksen ehdokas Paavo Väyrynen. Kummallakin on kuuden prosentin kannatus.

Seuraavat sijat jakavat keskustan Matti Vanhanen ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen, joiden kannatus on nyt neljä prosenttia. SDP:n Tuula Haatainen  ja Rkp:n Nils Torvalds pitävät perää kahden prosentin kannatuksillaan.

Taloustutkimus haastatteli Ylen toimeksiannosta 1422 suomalaista. Haastattelut tehtiin ennakkoäänestysviikolla 17.-23.1. 2018.

Tutkimuksen virhemarginaali on vajaa kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.

Ylös