– Kulunut kuusi vuotta oli myrkyisää aikaa, tunnusti tasavallan presidenttin Sauli Niinistö virkaanastujaisissaan. Tilaisuudessa kuultiin kaksi vaikuttavaa puhetta: tehtävässään lopettavan puhemies Lohelan ja tehtävässään aloittavan presidentti Niinistön.

– En odota maailman sanottavasti rauhoittuvan tulevallakaan ajanjaksolla, Niinistö totesi puheessaan.

– Tämä ei kuitenkaan saa olla tekosyy luovuttamiseen. Päinvastoin, Suomi voi, ja meidän myös pitää tehdä paljon sekä oman turvallisuutemme että kansainvälisen vakauden tukemiseksi.

– Omistaudun tälle tehtävälle, enempää ei voi luvata, sanoi toiselle kaudelle lähtevä presidentti Sauli Niinistö.

Niinistö kävi puheessaan läpi lempiaiheensa. Hän puhui vakaudesta ja eheydestä, luottamuksesta avainsanana. Hän puhui oman yhteiskuntamme ja maailman vakaudesta. Ympäristön ja luonnon vaaliminen nousivat vahvasti esiin.

Niinistön puheet ovat ajateltuja ja niistä löytyy monesti syvää sisältöä. Tällä kertaa Niinistö ei ollut tilaisuuden ainoa hyvä puhuja, sillä puhemiehen tehtävän pian jättävä Maria Lohela (sin) piti erittäin hienon, syvällisen ja koskettavan puheen.

Julkaisemme Lohelan ja Niinistön puheet tämän artikkelin lopussa kokonaisuudessaan.

– Urho Kekkonen sanoi, että presidentin tehtävä ”on raskas virka, sillä se on yksinäisen miehen työtä”. Raskaina ja yksinäisinä hetkinä Te voitte kuitenkin saada lohtua ja voimaa siitä, että Teillä on takananne Suomen kansan ja eduskunnan tuki, puhemies Lohela sanoi presidentti Niinistölle.

Puheensa alussa Lohela kysyi presidentiltä, mikä on hänen mielestään tärkein aisti presidentin tehtävässä.

Lohela oli kaivanut historian havinaa puheensa tueksi.

– Juho Kusti Paasikiven silmät samensi kaihi ja hän näki kautensa lopulla enää huonosti. Hän ei kuitenkaan sitä surrut. Epävarmassa maailmassa edes tarkoilla silmillä ei voi nähdä tulevaisuutta. On toimittava sisäisen vaiston ja ymmärryksen varassa, Lohela totesi.

– Urho Kekkosen mielestä presidentti ei tarvinnut hajuaistia. Hänen mukaansa maa ei kaipaa presidenttiä, joka nenällään ’nuuskii, mitä yleinen mielipide kustakin asiasta sanoo ja sen perusteella määrää kantansa’.

– Kuuloaisti sen sijaan on tärkeä, sillä presidentti tarvitsee tarkat korvat kuullakseen ihmisten huolia ja toiveita. Vielä sitäkin tärkeämpi on kuitenkin moraalinen aisti, kyky erottaa oikea väärästä, Lohela muistutti.

Niinistö vastasi puhemiehen kysymykseen siitä, mikä aisti hänelle on tärkein presidenttinä.

– Vastaan teille, että se on tunto. Se on oikeudentunto ja se on vastuuntunto ja niiden varaan rakentuva luottamus.

Yksinäisyys on vakavana pidetyn kansan vakava kansantauti. Olemme kaikki tekijöitä tässäkin. Ei ole niin pientä tekoa, että se kannattaisi jättää tekemättä. – Sauli Niinistö

Syrjäytymisen ehkäiseminen on ollut Niinistön ensimmäisen kauden tärkeitä aiheita. Sen hän nosti nytkin esiin puheessaan.

– Meillä ei ole varaa hukata yhtään tulevaisuuden tekijää, Niinistö muistutti, ja pyysi meitä kaikkia pitämään huolta kaikista nuorista.

– Toiveeni (nuorille) on: puhukaa, kertokaa. Me kuuntelemme ja meidän on toimittava. Olemme kaikki tekijöitä.

– Yksinäisyys on vakavana pidetyn kansan vakava kansantauti. Olemme kaikki tekijöitä tässäkin. Ei ole niin pientä tekoa, että se kannattaisi jättää tekemättä. Ei ole niin kaunista sanaa, että se kannattaisi jättää sanomatta. Ollaan lähellä, se on lähimmäisen rakkautta, Niinistö muistutti.

 

Puhemies Maria Lohelan puhe presidentti Sauli Niinistön juhlallisen vakuutuksen jälkeen:

Arvoisa tasavallan presidentti, kiitän Teitä antamastanne juhlallisesta vakuutuksesta.

Joulukuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1993 Helsingin taivas oli pilvinen, satoi lunta, oli viisi astetta pakkasta.

Te olitte tuolloin kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ja matkalla valiokunnan kanssa Mäntyniemeen tapaamaan presidentti Mauno Koivistoa. Tapaamisen yhteydessä presidentti Koivisto antoi valiokunnan jäsenille luettavaksi erään kirjan, josta oli omien sanojensa mukaan oppinut lähes kaiken sen, mitä tiesi presidentin asemasta.

Kirja oli professori Sven Lindmanin tutkimus nimeltään Presidentens ställning. Lindmanin mukaan presidentin on oltava parlamentarismin tukija ja poliittisten ristiriitojen sovittelija.

Lähtiessänne Mäntyniemestä tunsitte varmasti talven kylmyyden. Nyt kuitenkin kysyn, mikä aisti on tärkein Suomen tasavallan presidentille?

Juho Kusti Paasikiven silmät samensi kaihi ja hän näki kautensa lopulla enää huonosti. Hän ei kuitenkaan sitä surrut. Epävarmassa maailmassa edes tarkoilla silmillä ei voi nähdä tulevaisuutta. On toimittava sisäisen vaiston ja ymmärryksen varassa.

Urho Kekkosen mielestä presidentti ei tarvinnut hajuaistia. Hänen mukaansa maa ei kaipaa presidenttiä, joka nenällään ”nuuskii, mitä yleinen mielipide kustakin asiasta sanoo ja sen perusteella määrää kantansa.”

Kuuloaisti sen sijaan on tärkeä, sillä presidentti tarvitsee tarkat korvat kuullakseen ihmisten huolia ja toiveita. Vielä sitäkin tärkeämpi on kuitenkin moraalinen aisti, kyky erottaa oikea väärästä.

Niin kauan kun Suomi on ollut olemassa, maamme valtiojohto on kohdannut saman moraalisen kysymyksen: mikä on kansallisen edun ja ihmiskunnan edun välinen suhde?

J.W. Snellman vastasi tähän kysymykseen näin:

”Jokainen kansakunta elää omia etujansa varten ja tekee siinä oikein. Sen pyrkimykset kuitenkin menestyvät vain, jos sen omat edut yhdistyvät ihmiskunnan etuihin.”

Presidentti Niinistö, olette taitavasti puolustanut Suomen etua, kansainvälistä yhteistyötä ja luontoa.

Otan esille muutaman esimerkin.

Pohjoiselle kansalle pohjoinen luonto on erityisen tärkeä. Ilmastomme lämpenee, jäätiköt sulavat, lumi muuttuu vedeksi. Suuri syy tähän on musta hiili. Olette keskustellut asiasta muiden valtiojohtajien kanssa ja vaatinut toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi. Esittämänne aloite arktisesta huippukokouksesta tämän ja muiden asioiden sopimiseksi on erittäin tärkeä maamme ja koko luonnon ekosysteemin kannalta.

Olette toiminut erityisesti niiden nuorten hyväksi, jotka ovat kadottaneet elämästään tarkoituksen ja ajautuneet niin työelämän kuin opiskeluidenkin ulkopuolelle. Monet heistä elävät syrjässä yksinäistä elämää. Olette toivonut, että jokainen suomalainen esittäisi itselleen kysymyksen: ”Mitä minä voin tehdä tässä asiassa?”

Suomalaisen presidentti-instituution historiassa on hyvä vastaus tähänkin kysymykseen; Urho Kekkosen sanat Paasikivi-seuran tilaisuudessa vuonna 1964:

”Kun minulta on tiedusteltu, voinko tehdä jotakin, sanon, että tulen vastaan puoliväliin ja tarpeen vaatiessa sen ylikin.”

Ajatelkaamme itseämme hetken ihmisinä. Eero Huovisen sanojen mukaan tärkein matka ihmisen elämässä on tulla toista puoliväliin vastaan. Nykyisin tämä on entistä tärkeämpää sosiaalisen eriytymisen tapahtuessa, kuplien syntyessä ja jännitteiden kasvaessa. Yhteiskunnallinen eheys ei säily, ellei jokainen suomalainen tule toista puoliväliin vastaan ja tarpeen vaatiessa sen ylikin.

Kestävyysvaje on vakava yhteiskunnallinen ilmiö. Tasapainon saavuttaminen edellyttää sitä, että yhteiskunnan jäsenet tunnistavat paitsi oikeutensa niin myös velvollisuutensa. Eriytymisen seurauksena yhteiskuntaamme syntynyt kunnioitusvaje on yhtä vakava ilmiö kuin kestävyysvaje. Aito kunnioitus vaatii, että hyväksymme muissa sen, mitä emme heissä ymmärrä. Mielellämme odotamme muiden tulevan meidän luoksemme, mutta meillä täytyy olla rohkeutta mennä puoliväliin vastaan myös heitä, joita emme ymmärrä.

On helmikuun ensimmäinen päivä, Helsingissä on lähes samanlainen sää kuin joulukuun alussa vuonna 1993. Suursäätila vaikuttaa vakaalta, mutta tosiasiassa emme tiedä, millainen sää on kahdenkymmenenviiden vuoden päästä. Ilmastonmuutos on väistämätön, emmekä osaa tarkalleen ennakoida, kuinka poliittiset toimenpiteet sitä hidastavat.

Samanlainen epävarmuus on aina osa myös poliittista ympäristöä. Te, arvoisa tasavallan presidentti, olette myös sanonut, että teidän ”on vaikea luottaa absoluuttisiin totuuksiin, joita olette elämässä kohdannut hyvin harvoin”.

Jos täydellistä varmuutta etsii, sitä löytää parhaiten omasta vakaumuksesta, yhteisistä tavoitteista ja toisten ihmisten kunnioittamisesta.

Varmuutta voi löytää myös historiasta. Se osoittaa, kuinka pieni valtio voi tulla kokoaan suuremmaksi, kun taitava ulkopolitiikan johto ymmärtää, että kansallinen etu ja ihmiskunnan etu eivät ole toisensa poissulkevia vaihtoehtoja, eivätkä historian ja maantieteen vaatimukset ole ristiriidassa ihmisoikeuksien ja kansainvälisen yhteistyön kanssa.

Arvoisa tasavallan presidentti,

Urho Kekkonen sanoi, että presidentin tehtävä ”on raskas virka, sillä se on yksinäisen miehen työtä”.

Raskaina ja yksinäisinä hetkinä Te voitte kuitenkin saada lohtua ja voimaa siitä, että Teillä on takananne Suomen kansan ja eduskunnan tuki.

Jokaisen kansanedustajan puolesta kiitän Teitä tähänastisesta työstänne.

Olette sanonut, että ”tärkeintä elämässä on, että siitä kunnialla selviää ja etenkin läheiset selviävät”.

Toivon Teille ja läheisillenne onnea ja menestystä myös jatkossa.

 

Presidentti Sauli Niinistön virkaanastujaispuhe kokonaisuudessaan:

Rouva puhemies, kiitän teitä ajatuksia ja tunteita herättävästä puheestanne. Se muistuttaa että seison tässä edessänne velvoittavan ketjun jatkona, me kaikki siinä osina, joiden tehtävänä on vuorollamme pitää Suomi vahvana, yhtenäisenä ja hyvänä.

Kuten te kansanedustajat, olen minäkin saanut tehtäväni kansalta. Vaalit ovat demokraattisen järjestelmämme juhlavia huippuhetkiä. Suomen liput liehuvat ja me ehdolla olijat jännitämme, mitä tuleman pitää. Mutta demokratian vaaliminen vaatii jokapäiväistä, sinnikästä työtä. Teille sen työn näyttämö on tämä uusittu Eduskuntatalo. Työ täällä on käyttää kansanvaltaa. Sen suurempaa ei ole.

Valinta presidentiksi on suuri kunnia, joka tuo mukanaan suuren vastuun. Otan vastuun kantaakseni nöyränä, mutta päättäväisenä. Omistaudun tälle tehtävälle, enempää ei voi luvata.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Asiat on uskottu meille lainaan, kansa on antanut arvokkaan luottamuksen ja valtuuden. Ja kun on tehtävään uskottu, yhteisistä asioista on pidettävä parempaa huolta kuin omistaan.

Presidentinvaaleissa keskusteltiin juuri siitä, miten kukin yhteistä asiaa hoitaisi. Jokainen kahdeksasta ehdokkaasta teki palveluksen suomalaiselle kansanvallalle. Kiitän siitä kanssaehdokkaitani.

Pidän arvokkaana, että kuulemme ja kuuntelemme toisiamme. On tärkeää, että on erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä. Mutta tärkeintä on, että annamme arvon myös eri lailla ajattelevalle.

Viime viikon perjantaina täällä eduskunnassa järjestettiin erityinen tilaisuus. Kaikkien puolueiden puheenjohtajat yhdessä kunnioittivat sisällissodan uhrien muistoa ja esittivät vetoomuksen sovinnon, demokratian, yhteiskunnallisen tasa-arvon sekä eheyden puolesta. Tämä oli arvokas teko.

Kulunut kuusivuotiskausi on ollut myrskyisää aikaa. Konflikteja on puhjennut niin Euroopassa, sen lähialueilla kuin kauempanakin. Ne ovat koetelleet alueellista vakauttamme ja niitä neljää pilaria, jotka ovat turvallisuutemme kannalta keskeisiä. Mutta vaikka pilarit ovat olleet paineessa, niin ne eivät kuitenkaan ole huojuneet.

Pilareistamme tärkein on kansallinen. Sen kehitys on eniten ja suorimmin omassa vallassamme. Sen vahvana lukkona on uskottava oma puolustus. Turvallisuutemme ei kuitenkaan tukeudu vain aseiden varaan. Tarvitaan myös syvää kansallista eheyttä, tahtoa ja valmiutta.

Kriisit asettavat myös kansainvälisen yhteisön kovien vaatimusten eteen. Vain harva tämän vuosikymmenen kriisi on ratkennut. Päinvastoin, oireellista on ollut niiden pitkittyminen ja hankaloituminen. Kriiseille on ominaista, että ne näyttäytyvät paikallisina, mutta tosiasiassa usein taustalla ovat globaalin valtapolitiikan asetelmat ja tavoitteet. Tämä heikentää perinteisen rauhanvälityksen onnistumisen mahdollisuuksia. Geopolitiikan intressit ovat olleet rauhan tahtoa vahvemmat.

Näen kaksi tietä tilanteen kohentamiseen. Ensiksi kansainvälisen järjestyksen tien; sekä YK:n että EU:n asemaa on kyettävä vahvistamaan. Ajat, jolloin Hammarskjöldin tai Delorsin johtamia järjestöjä tarkoin kuultiin, ovat menneen metaforaa. YK on kansojen foorumi ja rauhan foorumi, siihen asemaan sen pitää taas nousta, joten kaikki tuki pääsihteeri Guterresin uudistustyölle. EU taas on toimija, jolla on paljon rauhan tahtoa, mutta jonka painoarvo on sen potentiaalia vähäisempi. Tarvitsemme unionin, joka on myös turvallisuusyhteisö, joka puhuu yhteisellä äänellä ja saa äänensä kuuluviin. Suomi on tässäkin työssä tekijä, ei tarkkailija.
Sitten se toinen, suorien kontaktien tie; lännen ja idän vuoropuhelu on välttämätöntä. Eikä länsi tarkoita vain Yhdysvaltoja tai Natoa vaan myös EU:ta, eikä itä yksin Venäjää vaan myös Kiinaa. Dialogin ylläpitäminen on ensiaskel siihen, että rauhaa voidaan rakentaa.

Olen pyrkinyt edistämään kulkua kummallakin tiellä. Ja niin tulen jatkamaan. Olen parhaan kykyni mukaan pyrkinyt pitämään Suomen niissä pöydissä, joissa tulevaisuuteen vaikutetaan. Ja tulevaisuudella tarkoitan myös ihmiskunnan isoja haasteita, kuten köyhyyttä, ilmastonmuutosta ja naisten asemaa.

Olen monessa pyrkinyt hakemaan suurille maille yhteistä intressiä, niin Itämeren lentoturvallisuudessa kuin mustan hiilen torjunnassa arktisella alueella. Ja mitä enemmän suurilla on yhteistä intressiä, sitä pienemmäksi käy toran tila ja sitä parempi maailmalle ja myös meille.

Ilmastonmuutoksen torjunta on lähivuosien tärkein asia. Niin vain on, ettei ihminen kestä maapallon menetystä. On kai ajateltu, että onhan tuolla ylhäällä ilmakehässä tilaa – paljon pitääkin olla kun kymmeniä miljardeja tonneja hiilidioksidia sinne vuosittain päätyy. Ahdasta on jo nyt, ja se tuntuu.

En odota maailman sanottavasti rauhoittuvan tulevallakaan ajanjaksolla. Tämä ei kuitenkaan saa olla tekosyy luovuttamiseen. Päinvastoin, Suomi voi, ja meidän myös pitää tehdä paljon sekä oman turvallisuutemme että kansainvälisen vakauden tukemiseksi.

Olen usein puhunut eheydestä ja vakaudesta. Luottamus on siinä avainsana. Että voimme luottaa toisiimme, suomalaiseen yhteiskuntajärjestykseen ja demokratiaan. Luottamus ei ole samanmielisyyttä, mutta kyllä tietoa ja ymmärrystä siitä, mitä toinen aidosti ajattelee.

Suomi on mittausten mukaan maailman vähiten hauras maa, toisin sanoin Suomi on maailman vakain maa. Se on upea perintö, tälle luottamuksen maalle. Sitä vaalin.

Suomessa tapahtuu tällä hetkellä paljon hyvää, mutta hyvä ei ulotu kaikille. Erityisesti meidän pitää kääntää katseemme nuoriin. Meillä ei ole varaa hukata yhtäkään tulevaisuuden tekijää. Kerran menetettyä on vaikea saada takaisin.

Viisainkaan päättäjä ei pysty yksin ymmärtämään saatikka ratkaisemaan ongelmia. Siksi nuorten osalta tarvitsemme myös vinkkejä ja neuvoja juuri heiltä itseltään. Toiveeni on: Puhukaa, kertokaa. Me kuuntelemme ja meidän on toimittava. Olemme kaikki tekijöitä.

Meidän on toimittava myös yksinäisyyttä vastaan. Yksinäisyys on vakavana pidetyn kansan vakava kansantauti. Se seuraa monia, kaiken ikäisiä niin nuoria kuin vanhempia. Jokainen on tässäkin tekijä: Pieni ele voi olla huomattavasti kokoaan suurempi – Ikääntyneemmän ihmisen tervehtiminen kauppamatkalla tai nuoren pyytäminen mukaan pihapeleihin. Ei ole niin pientä tekoa, että se kannattaisi jättää tekemättä. Ei ole niin kaunista sanaa, että se kannattaisi jättää sanomatta. Siis: Tehdään ja kannustetaan. Olla lähellä, se on lähimmäisenrakkautta.

Lainasin tällä samalla paikalla kuusi vuotta sitten erään ystäväni sanoja, joiden mukaan ”Presidentti ei voi solahtaa siihen elämänpiiriin, jossa tapaa vain voittajia. Eivät voittajat niinkään presidenttiä tarvitse. Presidentin pitää osata seisoa ihmisen rinnalla myös hädän ja häviön hetkellä.” Kuluneet kuusi vuotta ovat vain vahvistaneet näiden sanojen arvoa ohjenuorana. Mitä vähemmän ympärillämme on pahoinvointia, sen paremmin me kaikki voimme.

Suomen presidentti voi olla vain koko maan ja koko kansan presidentti. Niin tämän homman ymmärrän. Niin myös jatkan.

Arvoisa puhemies, te kysyitte mikä aisti tasavallan presidentille on tärkein. Vastaan teille, että se on tunto. Se on oikeudentunto ja se on vastuuntunto ja niiden varaan rakentuva luottamus.

Kiitän teitä, arvoisa puhemies eduskunnan puolesta lausumistanne kannustavista sanoista. Kiitän myös eduskuntaa yhteistyöstä ja yhteydenpidosta, jota tulemme jatkamaan tiiviinä.

Toivon teiltä ja kaikilta suomalaisilta tukea työssäni Suomen ja suomalaisten parhaaksi.