Suomi tuomassa digitaalisen ajokortin yleiseen käyttöön – poliisi ei kelpuuta korttia

2.2.2018 klo 13:19 Kotimaa KD Lehti

Trafi odottaa, että mobiiliajokortti saa paljon käyttäjiä heti loppukesästä. Poliisi ei kuitenkaan kelpuuta uutta korttia ajo-oikeuden osoittavaksi ajokortiksi.

Suomessa saattaa muhia mittava kiista ajokorteista. Suomi on tuomassa pioneerina yleiseen käyttöön mobiiliajokortin eli digitaalisen ajokortin. Poliisi ei kuitenkaan kelpuuta uutta korttia ajo-oikeuden osoittavaksi ajokortiksi.

– Mobiiliajokortin kuluttajille ilmainen sovellus päästäneen lanseeraamaan loppukesästä 2018, sanoo Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ajo-oikeudet ja kortit -yksikön päällikkö Simo Karppinen.

Karppisen mukaan Trafi odottaa, että varsin moni suomalainen ottaa digitaalisen ajokortin heti sen julkaisun yhteydessä.

Poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta sitä vastoin kertoo, että poliisi ei kelpuuta digitaalista korttia ajo-oikeuden osoittavaksi ajokortiksi. Mobiiliajokortti voi hänen mukaansa saada virallisen aseman vain lainmuutoksella.

Muista maista mobiiliajokorttia ovat testanneet ainakin Hollanti sekä Britannian jotkin alueet.

– Suomi on kuitenkin tietääkseni ensimmäisenä maana Euroopassa tuomassa digitaalisen ajokortin kansalaisten yleiseen käyttöön, Karppinen sanoo.

Joulukuun puolivälissä mobiiliajokortti otettiin Suomessa testattavaksi noin tuhannen iPhone-puhelimen käyttäjän koeryhmässä. Keväällä vielä ennen yleistä käyttöönottoa testaus laajenee ryhmään Android-puhelimien omistajia.

Vaikka mobiilikortti saisi virallisen aseman, sen käyttäjän oikeusturva saattaa askarruttaa. Miten toimittaisiin esimerkiksi silloin, jos poliisi pysäyttää mobiiliajokortilla huristelevan syrjäseudulla, missä matkapuhelin ei kentän puutteen vuoksi toimi?

Poliisihallituksen Ajaste myöntää, että digikortin kautta voisi olla mahdollista lähettää kortin omistajille hyödyllistä tietoa.

Digitaalinen ajokortti voi tuoda mieleen kysymyksen tietoturvasta. Karppisen mukaan ainakaan tähänastisen kokeilun aikana ei ole tullut ilmi oleellisia tietoturvapulmia.

Vaikka mobiilikortti saisi virallisen aseman, sen käyttäjän oikeusturva saattaa askarruttaa. Miten toimittaisiin esimerkiksi silloin, jos poliisi pysäyttää mobiiliajokortilla huristelevan syrjäseudulla, missä matkapuhelin ei kentän puutteen vuoksi toimi?

– Poliisilla on omat keinonsa tarkistaa asioita kuten henkilöllisyys. Saattaa olla kohtalaisen yleistä, että se perinteinenkin ajokortti on unohtunut rattiin istuessa kotiin. Tuo olisi samantyyppinen tilanne, Karppinen tuumii.

Posti on Karppisen mukaan antanut myönteistä palautetta mobiiliajokortista. Testiryhmä on käyttänyt digitaalista ajokorttia todistaessaan henkilöllisyytensä postipaketteja noudettaessa.
Sitä, milloin mobiiliajokorttia voisi käyttää koko EU:n alueella, Trafin Karppinen ei lähde ounastelemaan.

– Kansainvälisesti käyttöönotto kestää varmasti pidempään. EU:n ajokorttidirektiivit vaativat todennäköisesti muutoksia. Sen voi silti sanoa, että Euroopassa on paljon maita, jotka ovat kiinnostuneita tällaisesta ajokortista.

Lähde: STT–Pertti Mattila
Ylös