Presidenttiparin uusi perheenjäsen villitsi kansan – vauvaa muistettu Facebook-onnitteluin ja lahjoin

4.2.2018 klo 10:10 Kotimaa Kristiina Kunnas

Presidenttiparin vauvan syntymä on innostanut kansalaisia onnittelujen tulvaan.

Viestintäpäällikkö Katri Makkosen mukaan onnitteluja on tullut jo Facebookin kautta uskomaton määrä.

Sauli Niinistön Facebook-sivun perjantai-illan päivityksestä  ”Olemme nyt pienen pojan vanhempia! SN” oli sunnuntaiaamuun mennessä tykätty reilut 151 000 kertaa ja sitä oli kommentoitu lähes 32 000 kertaa.

Vauvan odotusuutinen ilmoitettiin lokakuussa, jolloin tasavallan presidentin kanslian verkkosivut kaatuivat. Uutinen vauvan syntymästä kaatoi verkkosivut uudelleen.

Rouva Jenni Haukio synnytti terveen poikavauvan perjantai-iltana ennen iltakahdeksaa. Rouva Haukio oli päässyt osallistumaan juhlallisuuksiin Eduskuntatalossa sekä Presidentinlinnassa, kun Sauli Niinistö torstaina 1. helmikuuta aloitti toisen kautensa tasavallan presidenttinä.

Vauvan odotusuutinen ilmoitettiin lokakuussa, jolloin tasavallan presidentin kanslian verkkosivut kaatuivat. Uutinen vauvan syntymästä kaatoi verkkosivut uudelleen.

Vauvan isä, presidentti Niinistö, oli mukana synnytyksessä Naistenklinikalla. Presidenttiparin vauvan syntymä on historiallinen tapahtuma Suomessa: koskaan ennen ei istuvalle presidentille ole tullut perheenlisäystä.

Viestintäpäällikkö Makkosen mukaan onnitteluita tuli jo ennen syntymää iso määrä sähköpostitse ja kirjeitse.

Lisäksi jotkut kansalaiset ovat lähettäneet pieniä paketteja, joista suurimmassa osassa sisältönä ovat itse kudotut villasukat.

– Koska vauvat kasvavat nopeasti, on mahdollista, että osa lahjoista jää käyttämättä. Presidenttipari huolehtii tällöin siitä, että nämä heidän suurella lämmöllä vastaanottamansa paketit päätyvät toisille tarvitseville vauvoille.

Uudesta perheenjäsenestä on toistaiseksi kerrottu vain, että hän on poika ja voi hyvin. Makkosen mukaan tällä hetkellä uutta kerrottavaa ei ole.

Jo raskausilmoituksen yhteydessä kerrottiin, ettei vauva vaikuta Niinistön virkatehtävien hoitoon. Presidentti pitää puheen valtiopäivien avajaisissa tiistaina 7. helmikuuta. Tässä kuussa Niinistöllä on ohjelmassa myös virkamatkoja ainakin Liettuan satavuotisjuhliin Vilnaan ja turvallisuuskonferenssiin Saksan Müncheniin.

Lähteet: STT, kdlehti.fi

 

Ylös