Niinistön mukaan askeleet kohti EU:n turvallisuusyhteisöä on jo otettu

6.2.2018 klo 14:00 Politiikka Samuli Rissanen

Presidentti Sauli Niinistö huomauttaa, että askeleet kohti EU:n yhteistä turvallisuusyhteisöä on jo otettu. – Tässä työssä Suomi on ollut eturintamassa. Terrorismi on kiinteyttänyt viranomaisten yhteistoimintaa ja puolustuksen saralla on käynnistynyt pysyvä rakenteellinen yhteistyö.

Vaalikauden viimeisten valtiopäivät avannut presidentti Sauli Niinistö muistutti eduskuntaa talouskurin säilyttämisestä nousukaudellakin. Hänen mukaansa on kuitenkin ymmärrettävää, että niukkojen vuosien ja leikkausten jälkeen on kertynyt menopaineita ja täyttämättömiä tarpeita.

– Niitä on hyvä arvioida, Niinistö sanoi valtiopäivien avajaisissa pitämässään puheessa.

Niinistö varoitti kuitenkin eduskuntaa sellaisista elvytysajan puheista, joiden mukaan ”kasvu kyllä aikanaan hoitaa velat”. Jos puheet nyt nopeasti kääntyvätkin muotoon ”nyt kun on varaa lisätä menoja”, niin jää se velkaantuminen kyllä jälleen hoitamatta.

– Samalla yhä lähemmäksi tulee se päivä, jolloin koronnousujen myötä velkaantumisen todelliset rasitteet alkavat tuntua.

 

Hyvät talousuutiset herättävät Niinistön mukaan toiveita unionin sisäisestä vahvistumisesta, eurooppalaisuuden paluusta maailmankartalle.

Niinistön mukaan moneen kertaan on koettu, kuinka talouden käänne parempaan nopeasti tuudittaa pitämään sitä uutena normaalina ja elämään sen mukaisen leveästi. Tähän harhaan ei presidentin mielestä ole varaa.

– Olemme vasta kohtaamassa ikärakenteen muutoksen kovimmat paineet ja vieläpä valmiiksi velkaisina. On helppo julistaa malttia, mutta erityisesti talouden toimijoiden ja päättäjien kannattaa muistaa, että parhaiten puhuu itse annettu esimerkki.

Myös Euroopan unioni on palannut kasvu-uralle ja paraneva talous heijastuu laajemminkin myönteisenä ilmapiirinä unionin liepeillä.

Hyvät uutiset herättävät Niinistön mukaan toiveita unionin sisäisestä vahvistumisesta, eurooppalaisuuden paluusta maailmankartalle.

Hän pitää alkanutta vuotta ratkaisevan tärkeänä osoittamaan unionin tulevaisuuden suuntaa.

– Unionia on joskus kuvattu taloksi, jossa katto ja seinät ovat paikoillaan, mutta sisustus jäänyt tekemättä. Nyt on aika antaa selkeitä näkymiä siitä, miten unioni kansalaistensa elinoloja edistää. Näkemyksiä riittänee, onhan presidentti Macron esittänyt laajaa kansalaiskonsultaation kierrosta, Niinistö arvioi.

Niinistö huomauttaa, että askeleet kohti EU:n yhteistä turvallisuusyhteisöä on jo otettu.

– Tässä työssä Suomi on ollut eturintamassa. Terrorismi on kiinteyttänyt viranomaisten yhteistoimintaa ja puolustuksen saralla on käynnistynyt pysyvä rakenteellinen yhteistyö.

– Unionin tulisi kehittää yhteiset käytännöt rajavalvontaan, turvapaikkahakemusten käsittelyyn ja palautuksiin. Sekä Schengenin että Dublinin sopimusten sisältöä ja tulkintaa on selkeytettävä, Niinistö linjasi.

Hänen mukaansa EU:sta ei ole tulossa liittovaltiota, mutta paikoin hiipien syvenevä integraatio voi luoda Suomelle myös visaisia pulmia, kuten yhteisvaluutta euron kehittämissuunnitelmat ja mahdolliset ehdotukset yhteisvastuun lisäämisestä.

– On selvää, että euroon liittyy ongelmia. Mutta yhtä selvää on, että yhteisvaluutan perusteiden muuttaminen vaatii yksimielisyyden. Suomen on syytä olla tässäkin prosessissa hereillä ja toimijana. Periaatteelliselle keskustelulle on tilausta.

Ylös